Jodie Foster

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jodie Foster
Jodie Foster 2011
Jodie Foster 2011
Syntymäaika 19. marraskuuta 1962 (ikä 51)
Syntymäpaikka Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Aktiivisena 1966–
Oikea nimi Alicia Christian Foster
Ammatti näyttelijä, ohjaaja, tuottaja
Merkittävät roolit Clarice Starling (Uhrilampaat)
Eleanor Arroway (Ensimmäinen yhteys)
Meg Altman (Panic Room)
Jessica Delacourt (Elysium)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Alicia Christian ”Jodie” Foster (s. 19. marraskuuta 1962 Los Angeles, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä ja ohjaaja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jodie Foster on harvoja lapsitähtiä, joka on pystynyt pitkään ja menestyksekkääseen uraan myös aikuisiällä. Foster aloitti näyttelijänuransa jo 2-vuotiaana televisiomainoksessa. Hän teki mainoksia neljä vuotta, kunnes pääsi vuonna 1968 esiintymään televisiosarjassa Mayberry R. F. D., jossa hänen veljensä oli vakionäyttelijänä. Jodie Fosterin ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 1970 Disneyn televisioelokuvassa Menace on the Mountain. Foster vieraili monissa televisiosarjoissa ja esiintyi Disneyn lastenelokuvissa ennen varsinaista läpimurtoaan.

Jodie Foster teki läpimurron elokuvassa Taksikuski (Taxi Driver, 1976), kun hän vasta 13-vuotiaana näytteli prostituoitua. Foster sai roolista Oscar-ehdokkuuden paras naissivuosa -kategoriassa. Vuonna 1988 Foster sai ensimmäiset Golden Globe- ja Oscar-palkintonsa pääosaroolista elokuvassa Syytetty (The Accused), jossa hän näytteli joukkoraiskauksen uhria. Seuraavat ja toistaiseksi viimeiset Golden Globe- ja Oscar-palkinnot hän sai elokuvasta Uhrilampaat (The Silence of the Lambs, 1991), jossa hän näytteli naispääosan.[1]

Jodie Foster hallitsee hyvin ranskan kielen, ja hän on näytellyt myös ranskankielisissä elokuvissa.

Fosterin ensimmäinen ohjaussuoritus oli elokuvassa Pieni mies Tate (Little Man Tate, 1991), jossa hän myös näytteli. Tuottajana hän oli elokuvassa Nell (1994).

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foster opiskeli kirjallisuutta Yalen yliopistossa, suoritti alemman korkeakoulututkinnon ja valmistui vuonna 1985.

Jodie Fosterilla on kaksi lasta, Charles (s. 1998) ja Christopher (s. 2001). Yksityiselämäänsä tarkasti varjeleva Foster ei ole koskaan kertonut julkisuuteen mitään tietoja lastensa isästä. Ei siis ole myöskään tiedossa, onko pojilla sama isä.

Joulukuussa 2007 Daily Mail -lehti reportoi Fosterin pitäneen puheen Hollywood Reporter -lehden palkintojenjakotilaisuudessa. Puheessaan Foster kiitteli puolisoaan: ”Haluan kiittää kaunista Cydneytani, joka on pysynyt vierelläni hyvinä ja huonoina aikoina.” Foster ei koskaan aikaisemmin ole kommentoinut julkisuudessa liikkuneita huhuja lesboudestaan tai jo 15 vuotta kestäneestä suhteestaan Cydney Bernardiin. Pitämässään puheessa hän ensimmäistä kertaa puhui julkisesti puolisostaan ja seksuaalisesta suuntautumisestaan.[2]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jodie Foster vuonna 1989.
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Muuta
1970 Menace on the Mountain Menace on the Mountain Suellen McIver televisioelokuva
1972 My Sister Hank My Sister Hank Henrietta ”Hank” Bennett televisioelokuva
Napoleon ja Samantha Napoleon and Samantha Samantha
Kansas Cityn pommittaja Kansas City Bomber Rita
1973 Pieni intiaani One Little Indian Martha McIver
Tom Sawyerin seikkailut Tom Sawyer Becky Thatcher
Alexander, Alexander Alexander, Alexander Sue televisioelokuva
Rookie of the Year Rookie of the Year Sharon Lee televisioelokuva
1974 Smile, Jenny, You're Dead Smile, Jenny, You're Dead Liberty Cole televisioelokuva
Alice ei asu enää täällä Alice Doesn't Live Here Anymore Audrey
1975 The Secret Life of T.K. Dearing The Secret Life of T.K. Dearing T.K. dearing televisioelokuva
1976 Echoes of a Summer Echoes of a Summer Deirdre Striden
Taksikuski Taxi Driver Iris Steensma Oscar-ehdokkuus parhaasta naissivuosasta
Bugsy Malone Bugsy Malone Tallulah suomeksi myös Villit gangsterit -nimellä
Freaky Friday Freaky Friday Annabel Andrews Golden Globe -ehdokkuus kategoriassa Paras naispääosa musikaalissa tai komediassa
Pieni tyttö, joka asuu kujan päässä The Little Girl Who Lives Down the Lane Rynn
1977 Systerin konstit on monet Moi, fleur bleue Isabelle Tristan/Fleur bleue
Rantariemut Casotto Teresina Fedeli
Aarrelinnan rasavilli Candleshoe Casey Brown
1980 Vaellusvuodet Carny Donna
Tyttölaakso Foxes Jeanie
1982 Perheenjäsen kummittelee O’Hara’s Wife Barbara O'Hara
1983 Svengali Svengali Zoe Alexander televisioelokuva
1984 Kaikki isäni hotellit The Hotel New Hampshire Frannie Berry
Petturin suudelma Le Sang des autres Hélène
1986 Murha ilman syyllisyyttä Mesmerized Victoria
1987 Kadun kasvot Five Corners Linda
Siesta Siesta Nancy
1988 Kotiin paluu Stealing Home Katie Chandler
Syytetty The Accused Sarah Tobias Oscar- ja Golden Globe -palkinnot parhaasta naispääosasta
1989 Rabbit Ears: The Fisherman and His Wife Rabbit Ears: The Fisherman and His Wife kertoja lyhytelokuva
1990 Tulileikki Catchfire Anne Benton elokuva myös nimellä Backtrack
1991 Uhrilampaat The Silence of the Lambs Clarice Starling Oscar- ja Golden Globe -palkinnot parhaasta naispääosasta
Pieni mies Tate Little Man Tate Dede Tate myös ohjaajana
1992 Varjoja ja sumua Shadows and Fog prostituoitu
1993 Sommersby Sommersby Laurel Sommersby
1994 Maverick Maverick Annabelle Bransford
Nell Nell Nell Kellty Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta naispääosasta, Golden Globe -ehdokkuus Paras tuottaja -kategoriassa
1997 Ensimmäinen yhteys Contact Ellie Arroway Golden Globe -ehdokkuus parhaasta naispääosasta
1998 The Uttmost The Uttmost oma itsensä dokumentti
1999 Anna ja kuningas Anna and the King Anna Leonowens
2002 Kuoripoikien kosto The Dangerous Lives of Altar Boys Sister Assumpta myös tuottajana
Panic Room Panic Room Meg Altman
2003 Abby Singer Abby Singer oma itsensä
2004 Pitkät kihlajaiset Un long dimanche de fiançailles Elodie Gordes
2005 Flightplan Flightplan Kyle Pratt
2006 Inside Man Inside Man Madeliene White
2007 Stranger in You The Brave One Erica Bain
2008 Nim ja salainen saari Nim's Island Alexandra Rover
2011 Majava The Beaver Meredith Black myös ohjaajana
Carnage Carnage Penelope Longstreet
2013 Elysium Elysium Jessica Delacourt

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jodie Foster.