Jersey Shore

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jersey Shore
Ohjelman aloituskuva
Ohjelman aloituskuva
Tyyli tositelevisiosarja
Kestoaika 42 min (ilman mainoksia)
Tekijä SallyAnn Salsano
Pääosissa Paul DelVecchio
Ronald Ortiz-Magro
Michael Sorrentino
Vinny Guadagnino
Nicole Polizzi
Jenni Farley
Samantha Giancola
Angelina Pivarnick (kaudet 1 ja 2)
Deena Nicole Cortese (Kausi 3 ja 6)
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Verkko Yhdysvaltain lippu MTV
Suomen lippu MTV Finland
Suomen lippuTV5
Esitetty 3. joulukuuta 2009 –
Tuotantokausia 6
Jaksoja 68

Jersey Shore on yhdysvaltalainen Music Televisionin tositelevisiosarja, joka seuraa kahdeksan nuoren aikuisen kesää. Jersey Shoresta on nähty neljä tuotantokautta, ja viides tuotantokausi alkoi MTV:lla USA:ssa 5. tammikuuta 2012. Suomessa viidennen kauden ensiesitys alkoi 18.3.2012.

Ensimmäinen kausi kuvattiin ohjelman nimen mukaisesti New Jerseyn rannikolla ja sen läheisyydessä. Toinen kausi jouduttiin kuitenkin kuvaamaan Floridan Miami Beachilla, sillä kuvausryhmä sai ensimmäisen kauden aikana porttikiellon lähes kaikkiin Jerseyn rannikkoalueen yökerhoihin. Kolmas kausi kuvattiin taas New Jerseyssä. Neljännen kauden kuvaukset on siirretty Italian Firenzeen, kun taas viides kausi on kuvattu tutuissa New Jerseyn maisemissa.

Näyttelijät ovat pysyneet samana kaksi ensimmäistä tuontantokautta, lukuun ottamatta Angelina Pivarnickin poistumista molemmilla tuotantokausilla. Kolmannella tuotantokaudella Pivarnick korvattiin Nicole Polizzin pitkäaikaisella ystävällä, Deena Nicole Cortesella. Tämän jälkeen muutoksia ei ole näyttelijäkaartissa tapahtunut.

Ohjelma on saavuttanut suuren suosion Yhdysvalloissa. Jersey Shore on rikkonut MTV:n katsojaennätykset joka kaudella, ja kolmannen kauden avausjakson 8,45 miljoonan katsojamäärä teki sarjasta MTV:n katsotuimman sarjan kautta aikain. Lisäksi se on tehnyt tunnetuksi nykyaikaisen amerikanitalialaiskulttuurin ja sen ilmiöitä. Michael Sorrentinon mainitsema elämäntapa GTL (eng. gym, tan, laundry (suom. kuntosali, rusketus, pyykki)) on muuttunut maailmanlaajuisesti tunnetuksi termiksi.

Suosion mukana ohjelma on saanut myös paljon kritiikkiä lähinnä amerikanitalialaiselta yleisöltä, jonka mielestä se leimaa amerikanitalialaista kulttuuria pinnalliseksi. Näyttelijöiden itsestään käyttämän 'Guido'-ilmauksen on myös koettu halventavan amerikanitalialaisia, sillä sitä on yleisesti käytetty lähinnä negatiivisessa mielessä. Näyttelijöiden etninen tausta on myös saanut palautetta, sillä ainakin Jenni Farley on kertonut juurensa olevan Irlannissa ja Espanjassa, kun taas Nicole Polizzi on kertonut olevansa chileläinen, tosin amerikanitalialaisen perheen adoptoima.

[muokkaa] Henkilöt

Angelina Pivarnick on lähtenyt sarjasta kerran väliaikaisesti ja toisella kerralla lopullisesti. Mukaan tuli kolmannella tuotantokaudella Deena Cortese. Uusien tietojen mukaan myös Vincent Guadagnino lähtee talosta 5. tuotantokauden alussa, mutta palaa puolessavälissä takaisin. Angelina on tehnyt lyhyet vierailut sarjassa viidennellä ja kuudenella tuotantokaudella.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Jersey Shore Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.