Jenny Wilson
| Jenny Wilson | |
|---|---|
|
|
|
| Syntynyt | 20. lokakuuta 1975 (ikä 37) |
| Kotipaikka | Ruotsi |
| Aktiivisena | 1997– |
| Tyylilajit | pop, rock, elektroninen musiikki |
| Ammatit | kuvittaja |
| Yhtyeet | First Floor Power |
| MusicBrainz | |
Jenny Wilson (s. 20. lokakuuta 1975 Blekinge, Ruotsi) on ruotsalainen laulaja-lauluntekijä, jonka musiikissa on erityinen elektronisvaikutteinen tyyli.
Wilson perusti First Floor Power -yhtyeen vuonna 1997 ja julkaisi sen kanssa kaksi albumia, There Is Hope ja Nerves, ennen kuin jätti yhtyeen ja lähti soolouralle.
Jenny Wilson levyttää The Knife -yhtyeen Rabid Records -levy-yhtiölle. Hän on vieraillut laulajana myös The Knifen vuonna 2002 ilmestyneellä Deep Cuts -albumilla. Marraskuussa 2006 hän esiintyi Robynin The Rakamonie -EP:llä ”List of Demands” -kappaleen liveversiossa.
Wilsonin sooloalbumi Love and Youth julkaistiin Ruotsissa 2005. Wilson laulaa ja soittaa albumilla kaikki kappaleet kokonaan itse. Hän toimi itse myös tuottajana. Albumi sai ”Pop of the year” -palkinnon P3 Gold Prize Award -gaalassa. Wilson oli ehdolla myös Grammis-palkinnon saajaksi vuoden naisartisti -sarjassa sekä Manifestin ”Pop of the year”- ja paras live-esiintyjä -sarjoissa.
Love and Youth julkaistiin elokuussa 2005 myös Australiassa. Albumin ensimmäinen single ”Summertime – The Roughest Time” sai paljon radiosoittoa australialaisella Triple J -kanavalla. Biisi noteerattiin myös Suomessa. Kappale soi valtakunnallisen radiokanava YleX:n X-Ryhmä-ohjelman tehona viikolla 50.
Jenny Wilson on esiintynyt Suomessa kahdesti: huhtikuussa 2006 Kuningasklubilla Tavastialla ja elokuussa 2007 Flow-festivaaleilla Helsingissä.
Wilsonin toinen albumi "Hardships" ilmestyi helmikuussa 2009. Jälleen YleX:n X-Ryhmä-ohjelma huomioi albumin soittamalla The Wooden Chair-kappaletta viikon tehona viikolla 4.
Sisällysluettelo |
Diskografia [muokkaa]
Albumit [muokkaa]
Singlet [muokkaa]
- Summertime – The Roughest Time (2005)
- Let My Shoes Lead Me Forward (2005)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Jenny Wilsonin viralliset verkkosivut (englanniksi)
- Jenny Wilson MySpace-sivustolla (englanniksi)
Sivulta puuttuu