Jay Gould II

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Gould noin vuonna 1920
Gould noin vuonna 1920
Maa: Yhdysvaltain vuosina 1896–1908 käytössä ollut 45-tähtinen lippu. Yhdysvallat
Miesten jeu de paume
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lontoo 1908 Jeu de paume

Jay Gould, II (1. syyskuuta 1888 Mamaroneck, New York26. tammikuuta 1935 Margaretville, New York) oli yhdysvaltalainen jeu de paumen pelaaja ja olympiavoittaja.

Gouldin isoisä Jay Gould oli rikas talousmies, ja niinpä hänellä oli käytössään periaatteessa loputtomat taloudelliset resurssit uraansa varten. Gould sai oman kentän perheen asuntoon ja ammattiapua jeu de paumen oppimista varten useilta pelaajilta, muun muassa Frank Foresterilta. Hän voitti amatöörien Yhdysvaltain-mestaruuden 17-vuotiaana ja pystyi pitämään titteliä hallussaan kunnes lopetti kaksinpeliuransa 1926. Gould voitti Lontoon olympialaisissa 1908 kultaa häviämättä erääkään koko turnauksessa, ja voitti ensimmäisenä amatöörinä MM-kultaa 1914.

Gould menestyi mainiosti myös nelinpelissä, jossa hän voitti yhteensä neljätoista maansa mestaruutta. Hän hävisi uransa aikana vain kerran sekä kaksin- että nelinpelissä. Gouldin ei koskaan tarvinnut tehdä työtä, mutta hän auttoi suvun rikkauksien säilyttämisessä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.