Jarl Wulff
Jarl Erik Wulff (30. kesäkuuta 1899 Helsinki - 22. toukokuuta 1950) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat rautateidentarkastaja Johannes Gabriel Wulff ja Ines Maria Hobin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Siviä Maria Biesen kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wulff kävi kolme luokkaa Helsingin ruotsalaista normaalilyseota ja suoritti kahdeksannen luokan Kuopion lyseossa vuonna 1923. Hän kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja sotilashallinnollisten kurssien 1. jakson vuonna 1929 ja 2. jakson vuosina 1930–1931.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wulff liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 9. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 alkaen pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Wulff saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 25. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa.[1][2]
Viipurissa taistelleen pataljoonan komentajan, jääkärimajuri Harald Öhquistin mukaan kaupungin antautumista seuranneissa, lähes välittömissä teloituksissa julmuudessaan erottuva Wulffin johtama komppania surmasi "peräti sata punaryssää". Wulffia itseään ei koskaan tästä edes kuulusteltu.[3]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wulff toimi sisällissodan jälkeen 1. komppanian päällikkönä 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, josta muodostettiin myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoona. Hänet siirrettiin 20. marraskuuta 1918 alkaen 9. komppanian päälliköksi Itä-Suomen jalkaväkirykmentti 5:een, josta muodostettiin myöhemmin Pohjois-Savon rykmentti. Pohjois-Savon rykmentistä hänet siirrettiin 16. toukokuuta 1924 alkaen Viipurin rykmentin I pataljoonan komentajaksi ja edelleen 10. syyskuuta 1927 alkaen rykmentin talouspäälliköksi ja 1. heinäkuuta 1933 alkaen 2. Divisioonan intendentiksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wulff osallistui talvisotaan 3. Armeijakunnan huoltopäällikkönä, josta hän siirtyi välirauhan aikana huoltopäälliköksi 2. Armeijakuntaan. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin huoltopäälliköksi Kannaksen Ryhmään ja edelleen 4. Armeijakuntaan. Sotien jälkeen hän jatkoi Armeijakunnan huoltopäällikkönä vuoteen 1947 saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wulff toimi 3. divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1926 ja 1932 sekä varajäsenenä vuonna 1933 ja Suomen upseeriliiton Viipurin alaosaston puheenjohtajana vuonna 1935 sekä armeijakunnan esikunnan kunnianeuvoston puheenjohtajana vuonna 1946. Hän toimi myös Oy Gustav Raninin tehtaiden isännöitsijänä Kuopiossa vuosina 1947–1950.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
        |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.