Järvitalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Järvitalo
Järvitalon rauniot.
Järvitalon rauniot.
Sijainti Delos, Kykladit, Etelä-Egean saaret
Kreikka Kreikka
Koordinaatit 37°24′13″N, 25°16′5″E
Rakennustyyppi yksityistalo
Valmistumisvuosi noin 300–100 eaa.
Tyylisuunta joonialainen
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Delos
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Järvitalo on nimitys, jota käytetään eräästä antiikin aikaisesta yksityistalosta Deloksen saarella Kreikassa.[1] Sen rauniot ovat osa Deloksen arkeologista aluetta, joka on Unescon maailmanperintökohde. Tarkemmin kohde on osa Deloksen Pyhän järven aluetta.

Järvitalon lattian koristeluja.

Järvitalo rakennettiin hellenistisellä kaudella noin vuonna 300–100 eaa. Se sijaitsi suoraan pohjoiseen Pyhästä järvestä, josta se on saanut nimensä. Rakennus oli pohjakaavaltaan epäsäännöllisen muotoinen nelikulmio, jonka samoin epäsäännöllisen muotoiset huoneet oli ryhmitelty keskuspihan ympärille. Rakennuksen pylväät edustavat joonialaista tyyliä. Niistä osa on kunnostettu. Rakennuksen lattiat oli koristeltu mosaiikein, joissa on ollut muun muassa geometrisia kuvioita. Rakennus on ollut yksi Deloksen vauraimpia.[1][2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Delos, House of the Lake Perseus. Viitattu 24.10.2016.
  2. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Delos, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Delos Ancient Greece. Viitattu 24.10.2916.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]