Iwasawan teoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lukuteoriassa Iwasawan teoria on objektien aritmeettisten ominaisuuksien tutkimista lukukuntien kuntalaajennusten jonojen suhteen. Se alkoi kuin ideaaliluokkaryhmien Galois'n modulien teorian avulla, jonka tutkimisen käynnisti Kenkichi Iwasawa vuonna 1959[1] osana syklotomisten kuntien teoriaa. 1970-luvun alussa Barry Mazur tutki Iwasawan teorian yleistyksiä Abelin varistoihin. 1990-luvun alussa Ralph Greenberg on tutkinut Iwasawan teoriaa motiiveihin.

Formuloiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iwasawa tutki niin sanottuja \mathbb{Z}_p-laajennuksi. Nämä ovat lukukuntien F äärettömiä laajennuksia, joiden Galois'n ryhmä  \Gamma on isomorfinen p-aditisten lukujen additiivisen ryhmän kanssa jollakin alkuluvulla p. Jokainen  \Gamma :n suljettu aliryhmä on muotoa  \Gamma^{p^n} , joten Galois'n teorian mukaan  \mathbb{Z}_p -laajennus  F_\infty/F on sama asia kuin kuntalaajennusten muodostama torni  F = F_0 \subset F_1 \subset F_2 \subset \ldots \subset F_\infty , missä \textrm{Gal}(F_n/F)\cong \mathbb{Z}/p^n\mathbb{Z}. Iwasawa tutki klassisia Galois'n moduleja kuntien  F_n suhteen, missä hän tutki modulien rakennetta kunnan F_\infty suhteen.

Yleisemmin Iwasawan teoria tutkii Galois'n modulien rakennetta yli sellaisten laajennusten suhteen, joiden Galois'n ryhmä on p-aditinen Lien ryhmä.

Esimerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olkoon p alkuluku ja olkoon K = Qp) kunta, jonka virittää Q:n suhteen p:s ykkösenjuuri. Iwasawa tutki seuraavaa lukukuntien laajennusten jonoa:

 K = K_{0} \subset K_{1} \subset \cdots \subset K_{\infty},

missä K_n on kunta, joka on saatu liittämällä K:hon pn+1 ykkösen juurta ja  K_\infty = \bigcup K_n . Siitä, että \textrm{Gal}(K_n/K)\simeq \mathbb{Z}/p^n\mathbb{Z} seuraa, äärettömän Galois'n teorian avulla, että \textrm{Gal}(K_{\infty}/K) on isomorfinen  \mathbb{Z}_p :n kanssa. Saadakseen mielenkiintoisen Galois'n modulin Iwasawa tutki K_n:n ideaaliluokkaryhmää, ja otti sen p-torsio-osan I_n. On olemassa mielenkiintoisia normikuvauksia I_m\rightarrow I_n aina kun m>n, ja näistä saadaan tietoa ottamalla käänteinen systeemi. Jos asetetaan I = \varprojlim I_n, ei ole vaikeaa nähdä käänteisen raja-arvon konstruktion avulla, että I on moduli \mathbb{Z}_p:n suhteen. Itse asiassa I on moduli Iwasawan algebran \Lambda=\mathbb{Z}_p[[\Gamma]] suhteen. Tämä on 2-uloitteinen, säännöllinen lokaali rengas, joten voidaan kuvailla moduleja sen suhteen. Tästä kuvauksesta on mahdollista saada tietoa K:n luokkaryhmän p-osasta.

Tämän motivaatio on se, että p-torsio osa K:n ideaaliluokkaryhmästä on jo tunnistetu Kummerin tekemänä, ja tämä oli pääasiallinen este hänen keksimälleen yritykselle todistaa Fermat'n suuri lause.

Yhteydet p-aditiseen analyysiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvun alusta merkittävä teoria on kehitetty. Pääyhteys modulien teorian ja p-aditisten L-funktioiden välille kehitti 1960-luvulla Kubota ja Leopold. Leopold aloitti Bernoullin luvuista ja käytti interpolaatiota määritellessään p-aditiset analogiset käsitteet Dirichlet'n L-funktioille. Tuli selväksi, että teorialla oli edellytyksiä yleistää vuosisadan vanhoja tuloksia säännöllisistä alkuluvuista.

Iwasawa formuloi Iwasawan teorian pääotaksuman otaksumalla, että kaksi metodia jotka määrittelevät p-aditiset L-funktiot (moduliteoreettinen ja interpolaation avulla) vastaisivat toisiaan kunhan ovat hyvin määriteltyjä. Tämän todistivat Mazur ja Wiles[2] rationaaliluvuille vuonna 1984 ja Wiles todisti saman totaalisille reaalilukukunnille vuonna 1990.[3] Näitä todistuksiaan käytti hyväkseen Ken Ribet kun hän todisti käänteisen tuloksen Herbrandin lauselle, niin sanotun Herbrandin–Ribetin lauseen.

Karl Rubin löysi paljon alkeellisemman todistuksen Mazurin–Wilesin lauseelle käyttämällä hyväksi Kolyvaginin Eulerin systeemejä, jotka on selitetty Langin[4] ja Washingtonin[5] kirjoissa, ja joista on myöhemmin todistettu muita yleistyksiä pääotaksumasta imaginaarisille neliöllisille kunnille.

Yleistyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äärettömän tornin Galois'n ryhmä, alkukuntaa ja aritmeettistä modulia voidaan vaihdella. Kussakin tapauksessa saadaan pääotaksuma, joka kytkee yhtee tornit ja p-aditiset L-funktiot.

Vuonna 2002 Chris Skinner ja Eric Urban väittivät löytäneensä pääotaksuma todistuksen takauksessa GL(2). Vuonna 2010 he julkaisivat artikkelin vertaisarvioitavaksi.[6]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

de Shalit, Ehud, Iwasawa theory of elliptic curves with complex multiplication. p-adic L functions,Perspectives in Mathematics,vol=3,Academic Press, 1987, isbn=0-12-210255-X, zbl=0674.12004

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kenkichi Iwasawa, On Γ-extensions of algebraic number fields, Bulletin of the American Mathematical Society, issn=0002-9904, volume=65, issue=4, sivut 183–226
  2. Mazur, Barry, Wiles, Andrew, Class fields of abelian extensions of Q, doi=10.1007/BF01388599,1984,Inventiones Mathematicae, issn=0020-9910, volume=76,issue=2,sivut=179–330
  3. Andrew Wiles, 1990,The Iwasawa Conjecture for Totally Real Fields, Annals of Mathematics, vol 131, issue 3, sivut 493–540, doi 10.2307/1971468
  4. Lang:Cyclotomic fields I and II
  5. Washington:Introduction to cyclotomic fields
  6. Skinne, Chris,Urban, Eric, The Iwasawa main conjectures for GL2, 2010, http://www.math.columbia.edu/%7Eurban/eurp/MC.pdf sivu 219.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Iwasawa theory