Hanna Partanen (leipuri)

Wikipedia
Ohjattu sivulta Irene Partanen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalakukko

Hanna Partanen (18911969) on Suomen kuuluisin kalakukkoleipuri, ja häntä on sanottu kaikkien kalakukkojen äidiksi, jonka ansiosta kukko on levinnyt ympäri Suomen. Hän aloitti leipomotoiminnan 1930-luvun alussa ja on ollut täten uranuurtajana kalakukkojen kaupallisessa valmistuksessa. Vuosien kuluessa valikoima on laajentunut kalakukoissa ja muissa leipomotuotteissa, jotka edelleen tehdään perinteisen tavan mukaan käsityönä ja suomalaisista raaka-aineista (tärkein suomalainen ruis) Kuopion keskustassa Kasarminkadulla sijaitsevassa leipomossa.

Hanna Partasen nimeä kantava leipomo Kuopiossa työllistää vuodenajoista riippuen 10–20 työntekijää. Leipomon myynti on noin 1,2 miljoonaa euroa vuodessa.

Hanna Partasen miniällä Irene Partasella (s. 15. joulukuuta 1923 Ilomantsi) on myös oma kalakukkoleipomonsa Kuopiossa, jonka omistaa nykyään hänen tyttärensä Katariina Helin.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut