Inkeri Suvio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Inkeri Suvio-Baren)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Inkeri Suvio
Henkilötiedot
Syntynyt1929 tai 1930
Kuollut1. huhtikuuta 2024
Sukulaiset Aira Samulin (sisar)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Inkeri Suvio-Baren (1929 tai 19301. huhtikuuta 2024)[1][2] oli suomalainen näyttelijä ja tanssija. Hän muutti 1950-luvulla Yhdysvaltoihin. Suvio aloitti 1940-luvulla revyyteatteri tanssijana Punaisessa myllyssä ja oli tanssijana mm. Ruotsalaisessa teatterissa ja Iloisessa teatterissa. Yhdysvalloissa hän toimi tanssituomarina ja koreografina.[1][3] Hänen isänsä oli rajajääkäri Viktor Suvio, setänsä oli nyrkkeilijä Sten Suvio[4] ja vanhempi sisarensa oli Aira Samulin[5].

Suvio oli sotalapsena Ruotsissa ja meni Suomeen palattuaan balettikouluun. Hän aloitti 1940-luvulla 16-vuotiaana tanssijana Punainen Mylly -kabareeteatterissa, sen jälkeen Iloisessa teatterissa ja tanssi myöhemmin myös Ruotsalaisessa teatterissa. Hän muutti 1952 Brysseliin kabareetanssijaksi ja Yhdysvaltoihin muutettuaan[6][7] Suvio toimi tanssituomarina ja koreografina.[1] Hänellä oli siellä oma balettikoulu.[8]

Paavo Noponen teki Ylelle 1970-valmistuneen 20-minuuttisen filmikertomuksen tanssimestari Suviosta ja hänen elämänpiiristään Yhdysvalloissa.[9]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Karoliina Simoinen: Tällainen oli Aira Samulinin Inkeri-sisko iltalehti.fi. 4.4.2024. Viitattu 5.4.2024.
  2. Vanhala, Aleksi & Juuti, Mikko: Aira Samulinin sisko on kuollut Ilta-Sanomat (is.fi). 4.4.2024. Viitattu 5.4.2024.
  3. Aira Samulin ja Inkeri-sisar tukevat toisiaan ikuisesti www.apu.fi. 27.3.2015. Viitattu 5.4.2024.
  4. Petri Pöntinen, Onnea maassa, Suomen Kuvalehti 5.7.2019, viitattu 5.4.2024
  5. Aira Samulin - Ingen tanke på cancern, Cancer.fi, 2008
  6. Veli Kojonen, Aira Samulin ja Inkeri-sisar tukevat toisiaan ikuisesti 27.3.2015, viitattu 5.4.2024
  7. Aira Samulinin tanssijasisko on kuollut Tanssiin.fi 4.4.2024
  8. Juha Nurmi, Aira Samulinin Inkeri-sisko on kuollut Seiska 3.4.2024, viitattu 5.4.2024
  9. Karjalan tyttö Niagaran niskalla, Yle Areena, viitattu 5.4.2024 (katsottavissa)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.