Ilmakehän kiertoliike

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yksinkertaistettu kuva keskimääräisestä kiertoliikkeestä

Ilmakehän kiertoliike, joka tunnetaan myös nimellä ilmakehän yleinen kiertoliike, on ilmakehän virtausjärjestelmä, joka kattaa koko maapallon ja vaikuttaa lämmön jakautumiseen maapallolla. Eri alueiden ilmaston voidaan katsoa johtuvan juuri ilmakehän kiertoliikkeestä.

Ilmakehän kiertoliike esitetään usein leveyspiirien suuntaisina tasaisina vyöhykkeinä – "tuulivyöhykkeet" on vanhoissa maantieteen kirjoissa esiintyvä termi. Viime vuosikymmeninä on ymmärretty, miten tärkeitä ovat vaihtelevat ja liikkuvat ilmiöt, kuten keskileveysasteiden liikkuvat matalapaineet ja trooppiset hirmumyrskyt. Nämä eivät ole kiusallisia häiriöitä, jotka hämärtävät tasaista yleiskuvaa, vaan tärkeä osa itse kiertoliikettä.

Kiertoliikemalli ei kuvaa hetkellistä tilaa eikä myöskään havaintojen pitkäaikaisia keskiarvoja; koska malliin kuuluvat rakenteet liikkuvat jatkuvasti, niiden rajat eivät näy selvinä keskiarvoissa.[1]

Ilmakehän kiertoliikettä ylläpitävä energianlähde on Aurinko. Sen lämmitys jakautuu maapallon pallomuodon takia epätasaisesti: päiväntasaajan seutu saa enemmän energiaa kuin napa-alueet. Lämpötilaero saa aikaan paine-eroja, ja paine-erovoima pitää ilman liikkeessä. Maapallon pyöriminen, mannerten ja merien jakauma sekä vuodenaikojen vaihtelu tuovat kuvioon omat sävynsä.

Tasoitettuna perusrakenteena ilmakehän kiertoliike muodostaa soluja, joissa ilma virtaa maanpinnan lähellä yhteen suuntaan, nousee solun reunassa ylös, palaa ylhäällä vastakkaiseen suuntaan ja laskeutuu taas alas. Ilmamassat vastaavat sijainniltaan suunnilleen näitä soluja. Solujen välissä on nousevan tai laskevan liikkeen vyöhykkeitä. Navalta navalle voidaan luetella:[2]

Solut liikkuvat vuodenajasta toiseen. Eteläisen ja pohjoisen Hadleyn solun välissä on pasaatituulten kohtaamisvyöhyke, jossa ilma nousee voimakkaasti ylöspäin, mikä aiheuttaa pilviä ja sadetta. Tämä vyöhyke näkyy esimerkiksi sääsatelliittikuvissa pilvien muodostamana helminauhana.[1] Vyöhyke liikkuu etelään ja pohjoiseen auringon zeniittiaseman mukana niin, että se on eteläisimmässä kohdassaan talvipäivän seisauksen aikaan, pohjoisimpana kesäpäivän seisauksen aikaan ja päiväntasaajalla sekä kevät- että syyspäiväntasauksen aikaan. Tämän vyöhykkeen liikkeet selittävät tropiikin sadekaudet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Karttunen, Hannu & Koistinen, Jarmo & Saltikoff, Elena & Manner, Olli: Ilmakehä, sää ja ilmasto, s. 122-128. Ursan julkaisuja 107. Helsingissä: Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2.
  2. Nicholas M. Short, Sr.: Atmospheric circulation, Weather systems (sivun alaosassa) Remote Sensing Tutorial. NASA.