Infrared Space Observatory
ISO (Infrared Space Observatory) oli Euroopan avaruusjärjestön tähtitieteellinen tutkimussatelliitti, joka tutki avaruuden kohteita infrapunasäteilyn aallonpituuksilla. Sitä on kustuttu monesti maailman ensimmäiseksi todelliseksi infrapunaobservatorioksi Maata kiertävällä radalla, sillä sen mittaustulosten tarkkuus oli aivan omaa luokkaansa edeltäjiinsä nähden. Hankkeeseen osallistuivat myös japanilainen ISAS sekä NASA.
ISO laukaistiin avaruuteen 17. marraskuuta 1995 Ranskan Guayanassa sijaitsevasta Kouroun avaruuskeskuksesta Ariane 4 -kantoraketilla [1]. Sen varsinainen rutiinityövaihe päättyi huhtikuussa 1998. Satelliitti sammutettiin lopullisesti 16. toukokuuta 1998. Toimintansa aikana ISO-satelliitti ehti tutkimaan noin 30 000 taivaan infrapunakohdetta.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ajatus Maata kiertävästä infrapunaobservatoriosta syntyi vuonna 1979 Euroopan avaruusjärjestössä. ISO-satelliittihanke hyväksyttiin ESA:n tieteelliseen ohjelmaan vuonna 1983. Satelliitin kehitystyö alkoi vuonna 1986 Ranskan Cannesissa Aerospatialen tehtailla.
Satelliitin rata ja mitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Satelliitti laukaistiin hyvin elliptiselle radalle, jossa sen Maata lähin piste oli 1 000 km:n korkeudessa ja etäisin piste 70 500 km:n korkeudessa[1]. Kiertoaika maapallon ympäri oli noin 24 tuntia, joten satelliitti näytti Maasta katsoen pysyvän likimain paikoillaan. Radan inklinaatio oli viisi astetta. Hyvin elliptisen radan ansiosta satelliitti pääsi joka vuorokausi 17 tunnin ajaksi Van Allenin vyöhykkeiden ulkopuolelle, mikä mahdollisti herkkien havaintojen tekemisen. Mittalaitteita ei voitu käyttää vyöhykkeiden sisäpuolella protoni- ja elektronihiukkasten vuoksi.
Satelliitin rakenne oli sylinterimäinen, ja sen sivulla oli aurinkopaneeli energiansaantia varten. Rakennelman korkeus oli 5,3 metriä, leveys 3,6 metriä ja syvyys 2,8 metriä [1]. Satelliitin laukaisumassa oli 2 400 kg.
Mittalaitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Satelliittiin kuului neljä mittalaitetta, jotka toimivat sen Ritchey-Chretien-tyyppisen kaukoputken yhteydessä pääpeilin takana. Kaukoputken pääpeilin halkaisija oli 60 cm. Kaukoputki oli sijoitettu nestemäisellä heliumilla jäähdytettyyn kammioon mittalaitteiden herkkyyden ja toiminnan tasaamiseksi. Jäähdytyslämpötila oli 1,7 Kelviniä. Kaukoputken polttoväli oli 900 cm ja valovoima f/15.
Mittalaitteet:[1]
Infrapunakamera, ISOCAM
- Avaruuden kohteiden kuvaaminen 2,5–17 mikrometrin aallonpituusalueella
- Kaksi ilmaisinta
Fotopolarimetri, ISOPHOT
- Infrapunasäteilyn mittaaminen 2,5–240 mikrometrin aallonpituusalueella
- Hyvin kylmien kohteiden tarkkailu (-273 celsiusasteen lähettyvillä)
- Tähtienvälisen pölyn havainnot
Spektrometri, SWS (the Show-Wave Spectrometer)
- Avaruuden kohteiden seuranta 2,4–45 mikrometrin aallonpituusalueella
- Molekyylihavainnot
Spektrometri, LWS (the Long-Wave Spectrometer)
- Avaruuden kohteiden seuranta 45–196,8 mikrometrin aallonpituusalueella
- Erittäin kylmät kohteet, kuten tähtienväliset pölypilvet
Tutkimuskohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
ISO-satelliitin tutkimuskohteita olivat taivaan infrapunasäteilyn lähteet. Tällaisia ovat tähdet ja galaksit. Lisäksi satelliitti ehti tutkimaan Aurinkokuntamme planeettoja sekä tähtien syntyalueita maailmankaikkeudessa, kuten Orionin sumua Orionin tähdistössä. ISO:n mittaustuloksista saatiin uutta tietoa tähtien syntyalueista, jotka ovat aikaisemmin olleet mittalaitteiden ulottumattomissa tähtien pölypilvien peitossa.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d http://iso.esac.esa.int/outreach/bck_grnd/iso_fact.html (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 27.7.2014