Paijaaminen

Wikipedia
Ohjattu sivulta Hyväily
Loikkaa: valikkoon, hakuun
7th Duke of Montrose with his daughter patting a brahman bull.jpg
William-Adolphe Bouguereau (1825-1905), Hellittelyä, 1890.

Paijaaminen on fyysinen hellyydenosoittamisen muoto, jossa paijaamisen kohteena olevaa ihmistä tai eläintä voidaan esimerkiksi silittää eri paikoista, halata, rutistaa varovasti, taputtaa hiljaa kädellä, keinutella kevyesti, hyssytellä ja pitää tiukasti sylissä.

Sisällysluettelo

Paijaaminen parisuhteessa [muokkaa]

Paijaaminen liitetään usemmiten ihmisten käyttäytymiseen, mutta eläimillä esiintyy usein vastaavanlaista käytöstä. Parisuhteessa paijaamisen määrä riippuu osapuolten mieltymyksistä. On myös ihmisiä, jotka eivät tunne tarvetta tämäntyyppiseen fyysiseen läheisyyteen.

Lasten paijaaminen [muokkaa]

Parisuhteen ulkopuolella paijaaminen kohdistuu usein pikkulapsiin. Tällöin paijaajana ovat yleensä lapsen vanhemmat tai sisarukset, mutta joskus myös ulkopuoliset henkilöt. Pikkulapset useimmiten pitävät paijattavana olemisesta, mutta kasvaessaan he saattavat jossain vaiheessa ruveta hylkimään muiden ihmisten taholta tulevaa paijaamista sekä muita hellyydenosoituksia. Paijaaminen liittyy usein myös paijattavan lohduttamiseen. Tätä tapahtuu usein silloin, kun pienet lapset satuttavat itseään tai heillä on muita murheita ja rupeavat itkemään.

Eläinten paijaaminen [muokkaa]

Koiraa hellitään

Ihminen voi myös helliä eläimiä. Tällöin on usein kyse kiintymyksestä eläintä kohtaan tai hellyydenosoittamisen tarpeesta. Eläimet pitävät usein omistajien tai muiden ihmisten tekemää paijaamista heihin kohdistuvana suosion ja kiintymyksen osoituksena. Esimerkiksi kissa osoittaa mieltymystään omistajaa kohtaan kehräämällä. Eläinten suhtautuminen vaihtelee kuitenkin lajeittain sekä yksilöittäin. Ihmisen kanssa muutenkin paljon kommunikoivat eläimet, kuten esimerkiksi koirat ja kissat, pitävät yleensä enemmän paijaamisesta, kun taas jotkut muut eläinlajit voivat suhtautua siihen usein välinpitämättömämmin.

Katso myös [muokkaa]