Hullut Päivät
Hullut Päivät on Stockmann-tavarataloketjun joka keväinen ja syksyinen myyntitapahtuma, joka kestää 5 päivää, keskiviikosta sunnuntaihin. Kyseessä ei ole varsinainen alennusmyynti, sillä myyntitapahtuman aikana myydään sitä varten hankittuja tuotteita Stockmannin normaaliin hintatasoon verrattuna edulliseen hintaan. Hulluja Päiviä vietetään myös Akateemisessa Kirjakaupassa sekä Stockmann Beautyssä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tapahtuma
Hullut Päivät -tapahtumaa voidaan pitää vakiintuneena tapahtumana, joka yhdistetään nimenomaan Stockmannin tavarataloon. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin Turun Stockmannilla vuonna 1986. Hullut Päivät järjestettiin alun perin kerran vuodessa, sittemmin kahdesti vuodessa, huhti- ja lokakuussa, myyntitapahtuman kestäessä kerrallaan viisi päivää keskiviikosta sunnuntaihin. Ennen vuotta 2010 tapahtuma oli nelipäiväinen keskiviikosta lauantaihin, mutta joulukuussa 2009 voimaan astuneen sunnuntaikaupan vapauttaneen kauppojen aukioloajan lakimuutoksen myötä tapahtuma laajeni viisipäiväiseksi. Hulluja Päiviä vietetään Suomen lisäksi Venäjän, Viron ja Latvian Stockmann-tavarataloissa. Vuoden 2011 keväällä Hulluja Päiviä vietettiin Suomessa 50. kertaa.
Hulluja Päiviä on joka vuosi ennen tapahtumaa ja sen aikana mainostettu laajalti tiedotusvälineissä. Mainoksissa on käytetty ilmaisun "Hullut Päivät – Galna Dagar" ohella haamu-kuviota erilaisissa muodoissa. Mainoksissa on käytetty keltaista, mustaa ja valkoista väriä. Vuoden 2010 keväällä Hullut Päivät mainosti ensimmäisen kerran tapahtumaa myös Facebookissa omilla sivullaan.
[muokkaa] Muuta
Maskun Kalustetalo käytti usean vuoden aikana esimerkiksi lehti-ilmoituksissa muotoja "Hullut ALE Päivät" ja "6 Hulvattoman Hullua Päivää". Stockmann nosti hyvän liiketavan vastaisuutta koskevan kanteen markkinaoikeudessa, mutta kanne hylättiin. [1] Helsingin käräjäoikeus kuitenkin hyväksyi Stockmannin kanteen tavaramerkin haltijan yksinoikeutta koskien ja kielsi Maskua käyttämästä termejä markkinoinnissaan. [2]
Sivulta puuttuu