Honda CB 750 Four
Honda CB750 Four eli "tuutti" oli Hondan vuonna 1969 esittelemä moottoripyörä, jota usein pidetään modernin moottoripyörän historian merkityksellisimpänä pyöränä. Pyörä oli nelisylinterinen, siinä oli sähköstartti ja nestetoiminen levyjarru edessä. Honda CB750 Four oli yksi ensimmäisistä superbike-pyöristä. Alkusarjan Honda CB750 Fourit tunnetaan nimellä Sandcast, mikä johtuu siitä että niiden moottoreiden lohkot valettiin niin sanottuihin hiekkamuotteihin, jolloin valujälki oli karhea.
Sisällysluettelo |
Tuutti-nimen alkuperä [muokkaa]
Hondan maahantuojan Oy Brandt Ab:n 100-vuosihistoriikin mukaan eräs vaihtoehto nimen syntymiselle on Meritullinkadun korjaamo, jossa asentajat puhuivat suomea mutta johto käytti myös ruotsia ja ulkomaanyhteyksien vuoksi myös muita kieliä. Pyörämalleista käytettiin niiden tarkkoja kuutiolukuja, eli Honda CB450 oli 444-kuutioisena mallia "fyrafyrafyra" tai "fourfourfour". Savon murretta puhunut asentaja Martti Pyykkö asiaa tarkemmin ajattelematta risti uuden 750-kuutioisen Hondan tyypiksi "seventtivörttifemttituutti", josta loppuosa jäi elämään. Toisen vaihtoehdon mukaan pyörä olisi saanut nimensä jäätelötuuttia muistuttavista äänenvaimentimistaan. Kolmas selitys lempinimelle liittyy pyörän kuutiotilavuuteen 750 ja jäätelötuutin sen aikaiseen hintaan joka oli 75 penniä. Myös keväisen laulun Gaudeamus igitur kohdalla Post molestam senectutem, joka taipui usein muotoon seventuutten, saattaa olla osuutensa nimien Tuutti ja Seventuutti synnyssä ja yleistymisessä.
Tekniset tiedot (CB750 vm. 1969) [muokkaa]
- Nelitahtinen nelisylinterinen rivimoottori SOHC 736 cm³ (2 venttiiliä sylinteriä kohti)
- Poraus ja isku 61 mm x 63 mm
- 4 kaasutinta (Keihin 28 mm)
- Teho 67 hv (50 kW) / 8000 rpm
- 5 vaihdetta
- Kytkin märkä monilevyinen
- Ensiö- ja toisioveto ketjuilla
- Pituus 2160, leveys 885 mm, korkeus 1120 mm
- Maavara 160 mm
- Akseliväli 1455 mm
- Paino 218 kg
Lähteet [muokkaa]
- Moottori-lehti, 9/2005
- TM 17/1969, sivut 36–40 (Tapio Sunell)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- http://www.honda.fi/sw8753.asp
- http://www.kolumbus.fi/kalle.railo/
- AMA Hall of Fame (englanniksi)
- Additional CB750 resources (englanniksi)
- The SOHC/4 Owners Club for Single Overhead Cam 750's (englanniksi)
- Web site dedicated to Honda CB750 SOHC Choppers (englanniksi)
- Steve "Carpy" Carpenter's site of Cafe' Racers (englanniksi)
Sivulta puuttuu