Heimdall
Heimdall (myös Heimdallr tai Heidmall) oli skandinaavisessa mytologiassa Asgårdin eli jumalien asuinsijan vartija. Hän oli väsymätön vartija, jonka aistit olivat niin valppaita, että hän näki pimeässä ja kuuli ruohon kasvavan. Hän asui jumalten kodin ja muun maailman yhdistävän Bifrost-sateenkaarisillan äärellä. Hänen yhdeksän äitiään olivat jättiläisiä ja meren aaltoja, mutta siitä huolimatta Heimdall oli viisas, kaunis ja hyvä. Hän nautti maan valtakunnissa vaeltelemisesta ja pani Rigsthula-runon mukaan alkuun kolme ihmisluokkaa: maaorjat, talonpojat ja ylimykset. Näistä jokainen syntyi eri kuolevaisnaisten kanssa. Rigsthula on saatettu kirjoittaa osoittamaan, että Tanskan kuninkaat polveutuvat jumalista[1]. Hänen tehtävään oli ragnarökissa varoittaa muita jumalia puhaltamalla Gjallar-torveensa. Heimdall taisteli Lokin kanssa ja voitti tämän. Taistelu uusitaan ragnarökissa, jolloin vartijajumala tappaa Lokin ja kuolee itse.
Lähteet [muokkaa]
- Anni Sumari (toim): Óðinnin ratsu. Skandinaaviset jumaltarut. Like 2007. ISBN 978-952-471-935-3.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Sumari 2007, s. 61
Sivulta puuttuu