Heijastintähtäin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Animaatio heijastintähtäimestä. Huomaa tähtäyspisteen säilyminen katsomiskulman muuttumisesta huolimatta.

Heijastintähtäin on hävittäjälentokoneiden ja tykistön käyttämä tähtäintyyppi. Se keksittiin vuonna 1900. Se koostuu optisesta kollimaattorista, ja lasista, jolle ristikko tai muu tähtäinkuvio heijastetaan. Sen muodostama tähtäyspiste on äärettömän kaukana, joten kuva on riippumaton tähtääjän pään tarkasta asennosta, toisin kuin metallisissa ristikkotähtäimissä. Lisäksi se ei haittaa tähtääjän näkyvyyttä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idean heijastintähtäimestä esitti ensimmäisenä Irlantilainen optikko Sir Howard Grupp vuonna 1900 patentissaan numero 12108. Grupp esitti tähtäimensä olevan parempi vaihtoehto vaikeasti käytettäville metallitähtäimille ja suppeanäkökenttäisille kiikaritähtäimille.

Tämän jälkeen todettiin pian, että heijastintähtäin oli hyvä vaihtoehto avotähtäimiin ja kartoitus- ja mittauslaitteisiin. Ensimmäisen kerran heijastintähtäin asennettiin Saksalaisiin hävittäjiin jo vuonna 1918 ja pommikoneissa sitä alettiin käyttää 1930-luvulla. Toisessa maailmansodassa heijastintähtäin oli jo lähestulkoon ainoa lentokoneissa käytetty tähtäintyyppi. Sitä käytettiin laajasti myös esimerkiksi ilmatorjunta-aseissa.

Saksalaisen Revi C12-tähtäimen poikkileikkaus vuodelta 1937.

Moderni heijastintähtäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään heijastintähtäimeen verrattavaa tekniikkaa on HUD, eli heijastusnäyttö. Siinä lentäjän eteen heijastetaan läpinäkyvälle lasille tarvittavia tietoja, kuten keinohorisontti, nopeus- ja korkeuslukemat ja tähtäimet. Etuna on lentäjän työmäärän vähentyminen, kun lukemia ei tarvitse erikseen tarkistaa mittaristosta.