Harpokration (grammaatikko)
| Harpokration | |
|---|---|
| Ἁρποκρατίων | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | ? |
| Kuollut | ? |
| Ammatti | grammaatikko |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | muinaiskreikka |
| Aikakausi | roomalainen kausi |
| Tyylilajit | grammatiikka |
| Pääteokset | Kymmenen puhujan käyttämistä sanoista |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Harpokration (m.kreik. Οὐαλέριος tai Βαλέριος Ἁρποκρατίων, Ualerios/Balerios Harpokratiōn, lat. Valerius Harpocration) oli antiikin kreikkalainen grammaatikko, joka eli roomalaisella kaudella. Hänet tunnetaan teoksestaan Kymmenen puhujan käyttämistä sanoista, joka oli attikalaisten puhujien käyttämän sanaston sanakirja.[1][2]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Harpokrationin elämästä tiedetään vain se, mitä Suda sanoo: hän oli reettori, joka toimi Aleksandriassa.[1][2] Tämä jättää hänen elinaikansa epäselväksi. Jotkut ovat katsoneet, että hän voisi olla sama Harpokration, jonka Julius Capitolinus mainitsee Lucius Veruksen kreikanopettajana.[1][3] Näin hän olisi elänyt 100-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Erään havainnon mukaan Harpokration vaikuttaisi kuitenkin tunteneen 100- ja 200-lukujen taitteessa eläneen Athenaioksen teoksen Deipnosofistai, mikä siirtäisi hänen elinaikansa Athenaiosta myöhemmäksi. Toiset taas ovat pitäneet häntä samana Harpokrationina, jonka Libanios mainitsee hyvänä runoilijana ja vielä parempana opettajana,[1][4] jolloin hän olisi elänyt vasta 300-luvun puolivälissä. Toiset ovat yhdistäneet hänet lääkäri Harpokrationiin. Kaikki nämä ovat kuitenkin vain olettamuksia, eikä asiasta voida sanoa mitään varmempaa.[1]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kymmenen puhujan käyttämistä sanoista
Harpokrationin teos Kymmenen puhujan käyttämistä sanoista (Περὶ τῶν λέξεων τῶν δέκα ῥητόρων, Peri tōn lekseōn tōn deka rhētorōn, myös Λεξικὸν τῶν δέκα ῥητόρων, Leksikon tōn deka rhētorōn) on nimensä mukaisesti kymmenen attikalaisen puhujan puheissaan käyttämän sanaston sanakirja. Se on säilynyt nykyaikaan. Teos sisältää paitsi lainopillisten ja poliittisten termien selityksiä, myös selvityksiä puhujien mainitsemista henkilöistä ja muista asioista. Näin teos on hyvin merkittävä antiikintutkimuksen kannalta, sillä se pitää sisällään suuren määrän sellaista tietoa Ateenan julkisesta ja yksityisestä elämästä, joka olisi muutoin kadonnut, sillä useimmat Harpokrationin käyttämät lähteet eivät ole säilyneet nykyaikaan. Teos toimi tärkeänä lähteenä Sudalle, Etymologicum Magnumille ja monille myöhemmin eläneille grammaatikoille.[1]
Teoksen editio princeps oli Aldus Manutiuksen vuonna 1503 painama (Venetsia, uusintapainos 1527). Se piti sisällään myös Ulpianuksen skoliat Demostheneen Filippolaispuheisiin. Ensimmäinen kriittinen laitos oli Philippe Jacques de Maussacin toimittama (Pariisi, 1614, 4to.). Se piti sisällään kommentaarin sekä tutkielman Harpokrationista. Sen painoi uudelleen korjattuna ja yhdessä Henry de Valoisin (Henricus Valesius) lisäselitysten kanssa Nicolaas Blancard (Leyden, 1683, 4to.). Seuraavan laitoksen toimitti Jacobus Gronovius (Harderwyk, 1696, 4to.). Karl Wilhelm Dindorfin laitos (1824, 2 osaa, 8vo.) piti sisällään aineiston kaikista aiemmista laitoksista. Harpokrationin teoksen toimitti myös Immanuel Bekker yhdessä Aelius Moeriksen sanakirjan kanssa (Harpocration et Moeris, Berliini, 1833, 8vo.).[1]
Muut teokset
Suda mainitsee Harpokrationin kirjoittaneen myös jonkinlaisen antologian nimeltä Anthērōn synagōgē (Ἀνθηρῶν συναγωγή).[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Smith, William: ”Harpocration, Valerius”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Ἁρποκρατίων Suda On Line: Byzantine Lexicography. The Stoa Consortium. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
- ↑ Julius Capitolinus: Historia Augusta, Verus 2.
- ↑ Libanios: Kirjeet 367.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Valerius Harpocration & Moeris; Bekker, Immanuel (toim.): Harpocration et Moeris. Typis et impensis Ge . Reimeri, 1833. Teoksen verkkoversio.