Gullö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gullö on saari, joka sijaitsee tietä pitkin noin kahdeksan kilometrin päässä Tammisaaresta nykyisessä Raaseporin kunnassa Uudellamaalla. Vuonna 1951 valmistunut Jomalvikin kanava erottaa Gullön Degerön saaresta.

Saarella sijaitsee vanha Gullön kartano, josta on mainintoja 1500-luvulta. Kartanosta tehtiin vuonna 1562 ratsutila, jonka tehtävä oli asettaa sotilaita Ruotsin armeijan käyttöön. Gullön saaren korkeimmalla kohdalla Bötesbergetillä on näköalatorni, josta on näköala saaristoon. Gullön saarelta on yhteys Odensölle siltaa pitkin.

Alun perin Gullön ja Degerön saarten välinen salmi ei ole ollut nykyisen kanavan paikalla vaan siitä noin kilometri länteen nykyisen Sundängenin kohdalla. Vielä ruotsalaisten sotilaskartoittajien 1700-luvun loppupuolella tekemässä rekognosointikartassaselvennä salmi nykyisen Sundängenin kohdalla näkyy kokonaan avovetenä.[1] Vuonna 1880 tehdyssä merikartassa salmi on jo ummessa.[2]

Gullön saaren ympäri järjestetään vuosittain melontakilpailu nimeltä "Gullö-runt". Matkalle osallistuu sekä retki- että kuntomelojia.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harju, Erkki-Sakari (toim.): Kuninkaan kartasto Etelä-Suomesta´1776-1805, s. 60. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-366-1.
  2. Strang, Jan, Erkki-Sakari Harju & Seppo Laurell (toim.): Suomenlahden saaristokartasto 1880. Uusintapainos K. G. Ekebomin merkikartoista Viipurista Hankoon, s. 149. Helsinki: Genimap, 2006. ISBN 951-953--002-2. (suomeksi) (ruotsiksi)
  3. Gullö runt melonta Suomen melonta- ja soutuliitto ry. Arkistoitu 19.2.2015.