Gu Kailai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gu Kailai
Henkilötiedot
Syntynyt15. marraskuuta 1958
Ammatti laki- ja liikemies
Puoliso Bo Xilai

Gu Kailai (kiin.: 谷开来; pinyin: Gǔ Kāilái;[1] s. 15. marraskuuta 1958) on kiinalainen entinen laki- ja liikenainen. Vuonna 2012 hänet tuomittiin lievennettyyn kuolemantuomioon brittiläisen liikemies Neil Heywoodin murhasta. Gu tunnetaan myös Kiinan kommunistipuolueen politbyroon entisen jäsenen Bo Xilain vaimona. Bo Xilai pidätettiin vaimonsa tapaan vuonna 2013 ja häntä syytettiin lahjuksista ja vallan väärinkäytöstä. Xilai tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gu Kailai syntyi yläluokkaiseen perheeseen ja hänen isänsä kenraali Gu Jingsheng oli tunnettu vallankumouksellinen. Kommunistien noustua valtaan vuonna 1949 Jingshengillä oli valtion virkoja, mutta hänet pidätettiin monien muiden tapaan kulttuurivallankumouksen aikana. Gu Kailai joutui työskentelemään teurastamolla, kunnes saattoi viimein jatkaa lopulta opintojaan. Gu tapasi tulevan miehensä Bo Xilain Liaoningin maakunnassa vuonna 1984 ja pariskunta sai sittemmin yhden pojan. Vuonna 1988 Kailai valmistui lakimieheksi Pekingin yliopistosta ja avasi oman lakitoimistonsa Pekingissä. Kailai on myös kansainvälisen politiikan maisteri ja julkaisi kirjan oikeudenkäynneistä Yhdysvalloissa edustettuaan useita kiinalaisyhtiöitä julkisuutta saaneessa oikeusjutussa. Kun Kailain miehestä Xilaista tuli kommunistisen puolueen johtaja Chongqingissa Kailai sulki toimistonsa vuonna 2007 välttyäkseen väitöksiltä henkilökohtaisesta hyödystä miehensä aseman kautta.[2]

Gu Kailain ja hänelle työskennelleen Zhang Xiaojun murhasyytteistä kerrottiin heinäkuussa 2012. Kiinalaisen median mukaan Kailailla oli ollut liikemies Neil Heywoodin kanssa riitaa taloudellisista intresseistä ja että Kailai ja Zhang myrkyttivät Heywoodin tämän uhattua Kailain pojan turvallisuutta. Heywoodin ja taloudellisten intressien tausta ei ole selvinnyt tarkemmin. Gu Kailain oikeudenkäynti alkoi 9. elokuuta 2012. Länsimaailman median edustajia ei päästetty seuraamaan oikeudenkäyntiä. Uutistoimisto Xinhuan mukaan Kailai tunnusti murhan oikeudenkäynnin aikana selittäen syyksi Heywoodin hänen poikaansa vastaan tekemän uhkauksen. 20. elokuuta Kailai sai lievennetyn kuolemantuomion eli vankeutta.[2] Chongqingin poliisipäällikkö Wang Lijun tuomittiin 15-vuoden vankeusrangaistukseen ja hänen tuomiossaan viitattiin hänen toimintaansa Kailain suhteen.[3]

Jotkut ulkopuoliset tarkkailijat ovat kyseenalaistaneet virallisen version tapahtumista ja arvelleet murhatuomion ja Kilain miehen syytteiden voineen olla osa poliittista peliä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 谷開來被判死緩引起中國網民不滿 BBC中文网. 20.8.2012. Viitattu 4.5.2022. (kiinaksi)
  2. a b c Profile: Gu Kailai BBC News. BBC. Viitattu 10.4.2015. (englanniksi)
  3. Bo Xilai scandal: Timeline BBC News. BBC. Viitattu 10.4.2015.