Gonzo-journalismi
Gonzo-journalismi on journalismin muoto, joka on saanut vaikutteita undergroundista. Gonzo-journalismissa kyseenalaistetaan yleisesti hyväksytyt arvot. Tyylillisesti sille on tyypillistä muun muassa liioitellun retorinen kielenkäyttö sekä erikoiset ilmaisut.[1] Gonzo-journalismille on ominaista myös kertojan omien havaintojen korostaminen ja pikkuseikkojen esille tuominen.lähde?
Gonzon perustajana pidetään yhdysvaltalaista Hunter S. Thompsonia.lähde?
Sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gonzo tarkoittaa cajun-slangiksi samaa kuin "soittaa mielipuolisesti". Journalismissa termiä käytti ensimmäisen kerran Boston Globe Magazinen kolumnisti Bill Cardoso vuonna 1968, kun hänen kollegansa Hunter S. Thompson oli soittanut rakastamaansa James Bookerin Gonzo-nimistä kappaletta tauotta heidän yhteisessä motellihuoneessaan.[2]
»Tuona iltana Cardoso nimitteli Hunteria leikillään ”Gonzo-äijäksi”. Kun Hunter myöhemmin lähetti Cardosolle Kentucky Derby -juttunsa, palautetekstissä luki jotain tyyliin: “Hunter, sehän on puhdasta Gonzo-journalismia!”»
([2])
Thompsonin kirjoista tunnetuin on Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1971), jossa esiintyy tohtori Gonzo -niminen hahmo.
Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Suomessa gonzo-journalismiksi on kutsuttu ainakin Mattiesko Hytösen Helsingin Sanomiin kirjoittamia kolumneja, Walter de Campin (oik. Kari Lempinen) City-lehdessä pitämää Hienoa elämää -palstaa, Juho Juntusen kirjaa Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily, Nalle Östermanin blogikirjoituksia Rumba-lehden verkkosivuilla, ”Tozimiehen kolumneja” Egorazzi-lehdessä sekä Ari Lahdenmäen ja Riku Rantalan kirjaa Isänmaan asialla.
Hymy-lehteen 1960-luvulla kirjoittaneen Veikko Ennalan pakinoita ja lehtijuttuja voidaan pitää yhtenä ensimmäisistä suomalaisista gonzo-journalismin ilmentymistä. Ennala esitteli usein kirjoituksissaan omaa elämäänsä, lapsuuttaan ja perheenjäseniään.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuusoppi: aapisesta äänirunoon, s. 282–283. Avain, 2016. ISBN 978-952-304-107-3.
- ↑ a b Doug Brinkley kertoo termin etymologiasta kirjassa Gonzo – Hunter S. Thompsonin elämä