George Sampson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
George Sampson

George William Sampson (s. 29. kesäkuuta 1993) on street dancer (suom. katutanssija) joka on syntynyt Warringtonissa, Englannissa. George Sampson on tullut tunnetuksi Britain's Got Talentista, jonka hän voitti 14-vuotiaana, vuonna 2008. Palkinnoksi hän sai 100 000 puntaa.[1]

Britain's Got Talent[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sampson meni koe-esiintymiseen ensimmäisen kerran vuonna 2007. Lopullisessa karsinnassa Simon Cowell ei kuitenkaan pystynyt vakuuttamaan kahta muuta tuomaria. Niinpä Sampson putosi kisasta eikä päässyt semifinaaliin.

Vuonna 2008 Sampson meni Talentin koe-esiintymisiin toisen kerran tanssikappaleella 'Rock this party'. Esityksen jälkeen Simon Cowell kuvailee, että vuonna 2007 George oli fantastinen, mutta tänä vuonna hän oli aivan ilmiömäinen. Sampson siis jatkoi semifinaaliin ja siitä vielä finaaliin tanssibiisillään Big Beat remix 'Singin in the rain'. Lopulta hänet julistettiinkin voittajaksi. Toiseksi sijoittui Group Signature ja kolmanneksi Andrew Johnston.

Sampson näytteli elokuvassa StreetDance 3D Eddien roolin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.