George Lansbury

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
George Lansbury
George Lansbury pilakuvassa vuodelta 1920

George Lansbury (21. helmikuuta 1859 Halesworth, Suffolk, Yhdistynyt kuningaskunta7. toukokuuta 1940 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) oli brittiläinen poliitikko, sosialisti, kristitty pasifisti ja sanomalehtitoimittaja. Hän oli parlamentin jäsen 1910–1912 ja 1922–1940 ja Työväenpuolueen Labourin johtaja 1932–1935.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lansbury oli syntynyt Halesworthissa Suffolkissa. Hänestä tuli sosiaalisen oikeuden ja elinolosuhteiden ja työläisten työolosuhteiden puolustaja, erityisesti Lontoon East Endissä.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lansburyn varhaisin poliittinen suuntautuminen oli Liberaalipuolueessa, johon hän oli liittynyt 1886. Hän toimi Samuel Montagun vaaliagenttina 1886 yleisissä vaaleissa ja Jane Gobbenin, joka oli valittu Lontoon paikallishallintoon liberaalien ehdokkaana. Samana vuonna Lansbury otti julkaistavaksi kahdeksan tunnin työpäivän laillistamisjulistuksen, mutta menetti sen jälkeen kannatuksensa Kansallisliberaalien Liitossa ja kadotti toiveensa ajatustensa toteutumiseen liberaaleissa. Hän otti yhteyttä Sosialidemokraattiseen Liittoon ja oli kannattamassa kuuluisaa 1889 satamalakkoa, ja liittyi Sosiaalidemokraattiseen Liittoon. Lansbury jätti Liberaalipuolueen 1892. Hän oli kahdesti SDF:n parlamenttiehdokkaana 1890-luvulla, ennen liittymistään Itsenäiseen Työväen puolueeseen 1903. Lansbury valittiin Lontoon kaupunginosan ehdokkaana parlamentin alahuoneen jäseneksi 1910, mutta kahta vuotta myöhemmin hän kirjoitti yhdessä Asquithin kanssa naisten äänioikeus liikkeen puolesta ja luovutti paikkansa uudelleen valinnassa naisten äänioikeusaktivistille. Kuitenkin, hän ei menestynyt vaaleissa uudelleen, ja hän ei palannut alahuoneeseen kymmeneen vuoteen.

Lansbury oli perustamassa sosialistista sanomalehteä Daily Heraldia 1912. Hänestä oli tullut toimittaja juuri ennen Ensimmäistä maailmansotaa, hän kirjoitti pääkirjoituksen "War is Hell" heti sodan loputtua.

Lansbury johti veroprotestia Poplarissa 1921. Lansbury valittiin parlamenttiin 1922 vaaleissa, saatuaan vanhan paikan kaupunginosan edustajana. Vuosina 1925–1927 hän toimitti Lansbury's Labours Weeklyä, joka sisälsi kolumnit Ellen Wilkimsonista, Ray Postgatesta ja Reginald Brillin taideteoksesta.

Lansbury kasvatti suosiotaan Työväenpuolueessa ja 1927 hänet valittiin Työväenpuolueen parlamentin puheenjohtajaksi. Vuonna 1929 Lansburysta tuli Ramsay MacDonaldin toisen työväenpuolueen hallituksen Työläisten ensimmäinen komissionääri. Kaksi vuotta myöhemmin hallituksen kaaduttua, MacDonald muutti työväenpuoluetta muotoon Kansallinen Hallitus ja puolue koki valtavan tappion 1931 vaaleissa. Lansbury valittiin Työväenpuolueen johtajaksi 1932. Työväenpuolueessa Ernest Bevin painosti Lansburya asettamaan sanktiot Italialle, Italian hyökättyä Abessiniaan vuonna 1935, Lansbury kieltäytyi niistä, mutta joutui eroamaan Stafford Crippsin vaatimuksesta Työväenpuolueen johdosta. Lansburya seurasi Työväenpuolueen johtajana Clement Attlee.

Lansbury oli pasifisti. Landsbury oli No More War Movement -järjestön puheenjohtaja ja War Resister's International -järjestön presidentti. Hän oli kriittinen brittiläisten harjoittamaa Espanjan sisällissota -politiikkaa kohtaan ja työskenteli espanjalaisen pasifisti José Broccan kanssa.

Hänen yrityksensä estää toinen maailmansota johti hänet vierailemaan useiden Euroopan valtiopäämiesten luona, kyseenalaisesti sekä Adolf Hitlerin että Benito Mussolinin luona. Hän myös vieraili USA:n presidentin Franklin D. Rooseveltin luona.

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Georges Lansbury:At the Heart of Old Labour, John Shepherd, Oxford Universityn painos:2002 ISBN 0-19-820164-8
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta George Lansbury.