Gay (kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Gay”
Benjamin
Singlen ”Gay” kansikuva
Singlen tiedot
 Julkaistu
  • 2. heinäkuuta 2022 (YouTube)
  • 8. heinäkuuta 2022 (suoratoisto)
 Formaatti digitaalinen
 Tekijä(t)
 Tuottaja(t) Atso Soivio
 Tyylilaji pop
 Kesto 02.52
 Levy-yhtiö Warner Music Finland
Benjaminin muut singlet
”N-Y-T”
2022
”Gay”
2022
Hoida mut
2023

Gay on suomalaisen Benjaminin kesällä 2022 julkaistu kappale. Kappaleella lainataan Maija VilkkumaanEi”-kappaleen kertosäettä.[1] Kappaleen on tuottanut Atso Soivio ja sen ovat kirjoittaneet Soivion ja Benjaminin itsensä lisäksi Maija Vilkkumaa, Iivari Suosalo ja Joonas Keronen.[2]

Kappaleesta julkaistiin Helsinki Priden alla 30. kesäkuuta 2022 kertosäe TikTok-palvelussa, jossa se alkoi levitä nopeasti. Samalla yleisö alkoi vaatia kuultavaksi kappaleesta kokonaista versiota. Kappaleen tekeminen oli aloitettu jo 1,5 vuotta aiemmin, mutta kertosäettä julkaistaessa siitä puuttui kuitenkin kokonaan vielä toinen säkeistö. Perjantaina 1. heinäkuuta 2022 Benjamin kirjoitti itse toisen säkeistön, jonka jälkeen kappale äänitettiin loppuun, miksattiin ja masteroitiin valmiiksi. Saman päivän iltana kappaleelle kuvattiin vielä Kaverikarimin ohjaama musiikkivideo. Musiikkivideo julkaistiin Benjaminin YouTube-kanavalla seuraavana aamuna 2. heinäkuuta 2022. Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa kappale julkaistiin 8. heinäkuuta 2022.[3][4]

”Gay” nousi YouTube-julkaisunsa jälkeen palvelussa Suomen katsotuimpien videoiden ja kuunnelluimpien kappaleiden ensimmäiselle sijalle.[5]

Benjamin on kertonut, että kertosäkeessä laulettava kohta ”ja Päivin silmät on sumeat jo” ei viittaa suoraan poliitikko Päivi Räsäseen, vaan sillä viitataan yleisesti sulkeutuneeseen ja ahdasmieliseen, valittavaan henkilöön (vrt. yhdysvaltalainen Karen-sanonta).[3][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Frost, Riia: Benjamin Peltonen mukailee Maija Vilkkumaan hittiä, Gay-biisille suursuosio - monet julkkikset ylistävät Voice.fi. 4.7.2022. Viitattu 12.7.2022.
  2. GAY ("Näytä tekijät") open.spotify.com. Spotify. Viitattu 12.7.2022.
  3. a b Benjaminin GAY-kappale nousi valtavaksi someilmiöksi – artisti kertoo biisin taustoista 12.7.2022. MTV Katsomo: MTV Oy. Arkistoitu 12.7.2022. Viitattu 12.7.2022.
  4. Benjamin - GAY 2.7.2022. YouTube: BenjaminOfficial. Viitattu 12.7.2022.
  5. YouTuben ykköseksi noussut Benjaminin ”GAY” julkaistaan perjantaina Spotifyssa Warner Music Finland. 6.7.2022. Viitattu 12.7.2022.
  6. Pyhälahti, Minna: Ok, Karen! Kotimaisten kielten keskus. 12.5.2021. Viitattu 12.7.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]