François Villon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
François Villon keskiaikainen puupiirros teoksesta Grand Testament de Maistre François Villon, 1489.

François Villon, (s. 1431 tai 1432 Pariisissa, kadonnut 1463) oli ranskalainen runoilija keskiajan lopulla. Hän lienee ollut aikansa tunnetuin ranskalainen kirjailija. Romantikot pitivät häntä ”kirottujen runoilijoiden” (poètes maudits) edeltäjänä.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoat nykyaikaan säilyneet Villoniin liittyvät tiedot ovat kuusi hallinnollista asiakirjaa, jotka liittyvät hänen oikeudenkäyntiinsä, sekä hänen omat kirjoituksensa[1]. On syytä tehdä ero todellisen tiedon ja tarinoiden välillä. Hän loi pohjaa Villon-legendalle asettaessaan teoksissaan itsensä esille[2].

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

François syntyi isättömänä vuonna 1431 tai 1432, ja hänet luovutettiin toistaiseksi tuntemattomasta syystä ”enemmän kuin isänsä”, Saint-Benoît-le-Bétournén[3] kaniikin ja kappalaisen Guillaume Villonin kasvatettavaksi. Hänet lähetettiin opiskelemaan vapaiden tieteiden tiedekuntaan Pariisin yliopistoon, ja hänen lopullisena tavoitteenaan oli papiksi valmistuminen. Vuonna 1452 hän suoritti maisterin tutkinnon Sorbonnen yliopistossa, jossa oli tuolloinkin voimakasta liikehdintää, ja useat tutkinnon suorittaneet, joita oli liian paljon, elivät kurjuudessa ja heillä meni muutenkin huonosti. Vuosina 14511453 opiskelijalevottomuudet vain lisääntyivät. Yliopistossa oli yhteenottoja poliisin kanssa, ja niiden syynä oli etenkin ristiriita yliopiston ja kuninkaan välillä. Seurauksena oli luentojen peruuttaminen vuosina 14531455. Luentojen lopettamisen yllykkeenä oli professoreiden pitkään jatkunut lakko[4]. Villon laiminlöi opintonsa ja lähti kohden seikkailuja. Hän käsittelee myöhemmin tätä tapahtumaa pahoitellen runossaan Testamentti (Testament):

Mais quoy! je fuyoië l'escolle
Comme fait le mauvaiz enffant
En escripvant cette parolle
A peu que le cueur ne me fent..[5]

Siitä eteenpäin hänen elämänsä on lähes pelkästään nälän, väkivallan ja epidemioiden kiusaamaa elämää satavuotisen sodan kulisseissa.

Ensimmäiset runot ja rötökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1455 hän sekaantui tappelunnujakkaan ja vahingoitti pappi Philippe Sermoisea vakavasti kainaloon. Kyseessä saattoi olla kilpakosija tai rappiolla oleva toinen pappi[6]. Villon hoidatti itseään parturilla, ja hän joutui poistumaan Pariisista. Villonin papillisen aseman sekä aiemman rikkeettömän menneisyyden tähden Sermoise antoi hänelle kuolinvuoteellaan anteeksi. Hän sai anteeksiantokirjeen tammikuussa 1456. Saman vuoden jouluyönä hän osallistui murtovarkauteen Navarran collègessa[7].

Villon joutui taas poistumaan Pariisista, joka oli muuttunut hänelle entistä epämiellyttävämmäksi paikaksi asua ja oleilla. Hänen ystävänsä Guy Tabarie oli ryhtynyt liian suulaaksi ja pidätettäessä vuonna 1458 ja kidutuksen uhan alaisena tunnustanut varkaudet ja syyttänyt niistä Villonia. Ennen pakoaan Villon kuitenkin kirjoitti Le Lais -runoelman vuoden 1457 ensimmäisten kuukausien aikana. Hän tarkoitti sen jäähyväislahjaksi ystävilleen ja ilmoitti siinä halunsa mennä Angersin kaupunkiin. Tämän tiedon Guy Tabarie vahvisti poliiseille ja täydensi ilmoitustaan, että Villon suunnitteli katumusmatkaa munkkisukulaisensa luokse[8]. Siinä vaiheessa hän katoaa, eikä tiedetä pääsikö hän Angresiin, mutta se tiedetään, että hän jatkoi matkustelua Loiren laaksossa.

Orléansin Kaarlen hovissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orléansin Kaarle (1394-1465) hoviväkensä ottaa ympäröimänä vastaan vasalliensa uskollisuudenvalat.

François Villon ilmaantui esiin Bloisn kaupungissa suunnilleen joulukuussa 1457 Orléansin herttuan Kaarlen hovissa. Kaarle on itsekin runoilijana kunnostautunut ruhtinas, joka on tulevan kuningas Ludvig XII:n isä. Käsikirjoituksessa, johon Villon kyhäili omia runojaan ja myös hovimiesten aikaansaannoksia, on kolme Villonin itsensä ja vieläpä todennäköisesti omakätisesti allekirjoittamaa runoa.[9] Pisin näistä runoista "Épître à Marie d'Orléans" on runoiltu Marie d’Orélansin syntymän johdosta 19. joulukuuta 1457, hän oli Orléansin Kaarlen ja Marie de Clévesin tytär. Tämä käsikirjoitus sisältää myös muiden joukossa runon ”Ballade des contradictions”, joka on usein nimeltään myös ”Concours de Blois”, koska siitä on kyse kolmannesta kaikkiaan kymmenestä balladista, jotka ovat runoilijoiden tekemiä ja alkavat Orléansin Kaarlen säkeellä: ”Je meurs de soif en couste la fontaine” ('Kuolen janoon kaivon äärellä').

Viimeisin Villonin lisäys Orléansin Kaarlen käsikirjoitukseen on runo ”Ballade franco-latine”, joka on valmistunut keskellä runokilpailua ja heti ”Concours de Blois” runon jälkeen. Kyseessä on kahden kaksikielisen runon kompositio, dialogi itsensä Orléansin Kaarlen ja tämän suosikin Fredet’n välillä. ”Ballade franco-latine”, kuten professori Gert Pinkernell osoittaa, on asioiden suorasanainen selvittely Fredet’n kanssa. Villon on saanut nuhteita Kaarlelta, ja eräs hänen hovipojistaan, jota tosin ei nimetä, syyttää häntä valheista ja nousukasmaisuudesta. Villon jättää herttuan Boissa sijaitsevan hovin, todennäköisesti melko pian tämän tapahtuman jälkeen.

Loka-marraskuussa 1458 Villon yrittää tuskaisesti uudelleen lämmittää yhteyttä entiseen, mutta lyhytaikaiseen mesenaattiinsa käyttäen hyväkseen herttuan matkaa Vendômeen, jossa hänen tulee osallistua vävynsä Alençonin Jean II petosoikeudenkäyntiin. Villoin kirjoittaa tällöin Kaarlelle runot "Ballade des proverbes" sekä "Ballade des menus propos", mutta tuloksetta. Häntä ei enää oteta vastaan ruhtinaan hovissa.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa teksteistä löytyy ranskankielisestä Wikiaineistosta

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nämä dokumentit löysi Marcel Schwob 1800-luvun loppupuolella.
  2. Claude Thiry; Introduction de Claude Thiry dans l'édition du Livre de Poche, p. 5-6. Katso myösce texte de Gert Pinkernell.
  3. Saint-Benoît-le-Bétourné oli pyhälle Baccukselle ja pyhälle Sergelle omistettu kappeli. Se oli perustettu 500-luvulla Pariisin nykyiseen viidenteen kaupunginosaan. Kappeli oli Saint-Jeacques-kadun varrella, ja se purettiin Sorbonnen nykyisen päärakennuksen tieltä.
  4. Jean Favier; François Villon, Fayard, 1982, chapitre VII, p. 143-145.
  5. Mutta mitä? Karkaa koulusta. / Kuten tekee kuriton lapsi.. / Kirjoittaessani näitä sanoja, / Pelkään sydämeni sulavan. Vapaa käännös A. M. Lähde: Le Testament, huitain XXVI, vers 205-208. Kyseessä on Claude Thiry editoima tekstikriittinen laitos, p. 107.
  6. Jean Favier, François Villon, Fayard, 1982, chapitre IX, p. 193-198.
  7. Jean Favier, François Villon, Fayard, 1982, chapitre XIV, p. 334-342.
  8. Rychner-Henry; Le Lais Villon et les Poèmes Variés, toimittanut Jean Rychner ja Albert Henry, II. Commentaire, p. 13-14.
  9. Orleansin Kaarlen henkilökohtainen käsikirjoitus, Bibliothèque Nationale, ms. fr. 25458. Tästä käsikirjoituksesta on faksimile-kopion julkaissut Pierre Champion kirjassaan: Le manuscrit autographe des poésies de Charles d'Orléans, Genève, Slatkine, 1975.

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Villon, François: Testamentti. (Le petit testament; Le grand testament, 1460–1461.) Suomentanut Veijo Meri. 2. täydennetty ja tarkistettu painos. Delfiinikirjat. Helsingissä: Otava, 1983. ISBN 951-1-07481-4.