Etenevä selkäydinrappeuma
Etenevä selkäydinrappeuma eli degeneratiivinen myelopatia (DM) on keski-ikäisillä ja vanhoilla koirilla esiintyvä perinnöllinen sairaus, joka saa koiran takaosan halvaantumaan hitaasti. Sairaus puhkeaa aikaisintaan 7−8 vuoden iässä. Koira halvaantuu 6 kuukauden − kolmen vuoden päästä sairauden puhkeamisesta.[1]
Sairauteen ei ole olemassa hoitoa, mutta oireiden etenemistä voidaan hidastaa tukemalla liikuntakyvyn säilymistä fysioterapialla.[2]
Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alussa koira oireilee heijasteiden hidastumisella ja heikkenemisellä. Tyypillisiä oireita ovat takajalkojen huono liikuntakyky ja asentotunnon menetys.[3] Hallitsemattomat takajalkojen liikkeet ja heikkous pahenevat taudin edetessä. Sairaus ei ilmeisesti ole kivulias.[2]
Syy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hermostorappeuman aiheuttaja on elimistön puolustusjärjestelmän vääränlainen reaktio, joka tuhoaa selkäytimen hermokudosta ja vaikeuttaa siten impulssien kulkua[3].
Toteaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sairastumisalttiuden voi todeta geenitestillä, mutta kaikki geeneiltään sairaat koirat eivät sairastu[2]. Myös pelkästään oireiden perusteella tehty diagnoosi saattaa olla epävarma. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa oireiden perusteella diagnosoiduista koirista vain kahdella kolmasosalla oli sairaus geenitestin perusteella. Väärien selkäydinrappeumadiagnoosien aiheuttajiksi epäiltiin muun muassa välilevytyriä, kasvaimia, tulehduksia, vammoja tai halvauskohtauksia.[1]
Etenevää selkäydinrappeumaa erehdytään usein luulemaan ikääntymisen aiheuttamaksi nivelrikoksi tai muuksi vanhuuden vaivaksi.[1]
Perinnöllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etenevä selkäydinrappeuma on autosomeissa ilmenevä, peittyvästi periytyvä sairaus. Kaikki perimätyypiltään sairastumisalttiit eivät sairastu, mikä voi tarkoittaa, että sairautta aiheuttaa useampi geeni tai että sairastumisalttiit koirat eivät elä tarpeeksi vanhaksi, että ehtisivät oireilla.[2][1] Geenitesteillä tutkitaan yhden emäsparin muutosta, mutta muistakin kohdista koiran perimää on löydetty heikompi yhteys sairauteen.[2]
Etenevä selkäydinrappeuma on tyypillisesti suurten koirarotujen sairaus.[2] Eläinlääkärien lausuntojen mukaan sairautta tavataan keskimääräistä useammin collieilla ja saksanpaimenkoirilla[3].
Suomenlapinkoirista noin neljäsosa on geenitestitulosten perusteella sairauden kantajia. Laskennallisesti sairastumisalttiita on rodusta 1−2 %. DM:ää havaittiin suomenlapinkoirilla ensin Yhdysvalloissa ja Australiassa. Vuoden 2014 tienoilla myös Suomessa alettiin geenitestata koiria. Vasta vuosien mittaan selviää, kuinka suuri osuus sairastumisalttiista koirista sairastuu, kun geenitestatut koirat ikääntyvät.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Degeneratiivinen Myelopatia (päivitetty 22.4.2017) - Puskis www.lappalaiskoirat.fi. Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunta. Viitattu 28.6.2017. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f Saksanpaimenkoiraliitto ry: Saksanpaimenkoiran jalostuksen tavoiteohjelma 2014–2018 (s. 24-25 (PDF:n sivut 25-26)) 30.6.2013. Suomen Kennelliitto. Arkistoitu 12.10.2015. Viitattu 28.6.2017.
- ↑ a b c Collikka - Collieiden terveystietokanta collikka.collieyhdistys.fi. Suomen Collieyhdistys ry. Viitattu 28.6.2017.