Englanninhirvikoira
| Englanninhirvikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Englanti |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Rodun syntyaika | 1500-luvun loppupuoli |
| Alkuperäinen käyttö | hirven metsästys |
| Muita nimityksiä | English Staghound, Devonshire Staghound |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus | 69 cm |
Englanninhirvikoira (English Staghound) on sukupuuttoon kuollut englantilainen koirarotu.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englanninhirvikoira oli kookas ja raskasrakenteinen. Keskimääräinen säkäkorkeus oli 69 cm.[1]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englanninhirvikoira polveutui mitä todennäköisimmin talbot houndista ja vihikoirasta, jotka saapuivat Britanniaan 1000-luvulla normannien mukana. Se oli englanninkettukoiran edeltäjä, jota käytettiin hirven metsästykseen. Kun hirvimetsät hupenivat ja metsästäjät siirtyivät ketunajoon, kettukoirat lisääntyivät ja hitaat, kookkaat vanhanajan hirvikoirat ajautuivat sukupuuton partaalle. Essexissä tiedetään metsästetyn hirvikoirien avulla vuoteen 1805 asti ja kuninkaallisen ajueen vuoteen 1814 asti. Näiden päivämäärien jälkeen tiedetään vain yhden hirvikoira-ajueen selviytyneen: Devonin ja Somersetin, joka muodostui jo Elizabeth I:n aikoina. Lopulta tämä viimeinenkin ajue laitettiin myyntiin vuonna 1825. Suurin osa kyseisistä koirista päätyi kanaalin yli Ranskaan, missä ne hävitettiin rabies-uhan takia.[1]
Ennen tätä rodun "joukkotuhoa" kuuluisa metsästävä pastori Jack Russell hankki itselleen kolme hirvikoira-narttua, toivoen voivansa pelastaa rodun. Epäonnistuneena tehtävässään hän antoi ne ystävälleen, joka vei ne Swansean lähellä sijainneeseen kenneliin. Siellä niitä käytettiin paikallisen walesilaisen ajokoirarodun walesinkettukoiran jalostamiseen.[1]
Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englanninhirvikoiraa kutsuttiin myös nimellä Devonshire Staghound ("devonshirenhirvikoira").[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 49-50. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
- ↑ Hancock, David. Hounds - Hunting by Scent, s. 41. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2014. ISBN 978-1-84797-601-7.