Elmore Leonard

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elmore Leonard

Elmore John Leonard Jr. (11. lokakuuta 1925 New Orleans, Louisiana20. elokuuta 2013 Detroit[1]) oli yhdysvaltalainen romaanikirjailija ja käsikirjoittaja.

Elmore Leonard syntyi New Orleansissa, mutta muutti perheineen vuonna 1934 Detroitiin, jonne monet hänen kirjoistaan sijoittuvat. Leonard valmistui lukiosta (University of Detroit Jesuit High School) vuonna 1943. Koulun jälkeen hän liittyi merivoimiin ja palveli kolme vuotta eteläisellä Tyynellämerellä laivaston rakennusjoukoissa. Armeijapalveluksen jälkeen vuonna 1946 Leonard aloitti opinnot yliopistossa (University of Detroit). Opiskeluaikoinaan hän alkoi kirjoittaa vakavissaan ja lähetellä novellejaan kilpailuihin ja lehtiin. Leonard valmistui yliopistosta vuonna 1950 suoritettuaan tutkinnot englannin kielestä ja filosofiasta. Jonkun aikaa valmistumisensa jälkeen hän aloitti työt mainostoimistossa, jossa työskenteli useita vuosia jatkaen tarinoiden kirjoittamista työn ohella. Hän aloitti kirjoittamisen lännenkertomuksilla, mutta siirtyi myöhemmin rikoskirjallisuuden pariin.

Leonard tunnetaan letkeän humoristisista, mutta silti realistisista rikosjutuistaan, joissa on vahva dialogi. Monista hänen romaaneistaan on tehty elokuvia, eräinä tunnettuina esimerkkeinä Get Shorty – hyvä pätkä, Mieletön juttu ja Jackie Brown. Leonardin romaanin Mieletön juttu -elokuvan pohjalta tehtyä tv-sarjaa Karen Sisco on esitetty Suomessa MTV3-kanavalla.

Myös Elmore Leonardin poika Peter Leonard on kirjailija ja entinen mainosmies. Häneltä on julkaistu suomeksi rikosromaanit Ihmismetsällä ja Luota minuun.

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1979 Mr. Majestyk (Mr. Majestyk, 1974)
  • 1980 Peli toisen elämästä (52 Pick-Up, 1974)
  • 1985 La Brava (LaBrava, 1983)
  • 1987 Glitz (Glitz, 1985)
  • 1988 Ruumiinryöstäjät (Bandits, 1987)
  • 1991 Tappolaukaus (Killshot, 1989) [2]
  • 1991 Hyvä pätkä (Get Shorty, 1990)
  • 1993 Rommipunssi (Rum Punch, 1992)
  • 1994 Pronto (Pronto, 1993)
  • 1995 Radikaali juttu (Freaky Deaky, 1988)
  • 1996 Kärsi kakkusi (Riding the Rap, 1995)
  • 1997 Mieletön juttu (Out of Sight, 1996)
  • 2003 Pakanamaan lapset (Pagan Babies, 2000)
  • 2005 Tishomingon blues (Tishomingo Blues, 2002)
  • 2009 Valdez (Valdez is Coming, 1970)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elmore Leonard, crime novelist, dies aged 87 20.8.2013. BBC News. Viitattu 20.8.2013.
  2. Tappolaukaus. (Killshot, 1989) Suom. Juhani Koskinen. Helsinki: Tammi, 1991. ISBN 951-30-9338-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.