Dulongin ja Petit'n laki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Dulongin ja Petit'n laki on Pierre Louis Dulongin ja Alexis Thérèse Petit'in vuonna 1819 esittämä lämpöopillinen laki. Sen mukaan useimmilla kiinteillä aineilla molaarinen lämpökapasiteetti eli aineen ominaislämpökapasiteetin ja moolimassan tulo on likipitäen yhtä suuri ja noin kolme kertaa kaasuvakion suuruinen, siis noin 25 J / molK. Toisin sanoen yhden moolin lämmittämiseen yhden kelvinin tai celsiusasteen verran tarvitaan suunnilleen saman verran energiaa, noin 25 joulea riippumatta siitä, mikä aine on kyseessä.

Laki pätee varsin hyvin melkein kaikille metalleille ja monille epämetallisillekin kiinteille alkuaineille. Selviä poikkeuksia ovat kuitenkin beryllium, boori, pii ja erityisesti hiili, varsinkin timanttina.

Laki ei kuitenkaan päde kovin matalissa lämpötiloissa. Albert Einstein ja Peter Debye osoittivat tämän aiheutuvan aineen hilavärähtelyjen kvantittumisesta alhaisista lämpötiloissa. Kullekin aineelle on olemassa tietty Debyen lämpötila, jonka yläpuolella laki pätee melko tarkasti, mutta jonka alapuolella aineen ominaislämpökapasiteetti alenee jyrkästi lämpötilan aletessa.[1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaarle Kurki-Suonio: Aaltoliikkeestä dualismiin, s. 235-237, 3. painos, Limes 1994, ISBN 951-745-162-8