Digitaalinen allekirjoitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pääministeri Jyrki Katainen allekirjoittamassa etänä maailman ensimmäistä valtioiden välistä, Viron ja Suomen sähköisen asioinnin yhteistyösopimusta 10. joulukuuta 2013[1].

Digitaalinen allekirjoitus eli sähköinen allekirjoitus on sähköiseen viestiin tehty PKI-allekirjoitus, joka varmentaa tietyn viestin sisällön ja allekirjoittajan henkilöllisyyden. Mikäli viestiä muutetaan, allekirjoitus paljastaa väärennöksen.

Jos viestiä on muutettu sen tallentamisen tai siirtämisen aikana tai joku yrittää esiintyä väärällä henkilöllisyydellä, matemaattinen allekirjoitus ei enää täsmää.

Perinteisesti digitaalista allekirjoitusta on käytetty sähköposteissa lähettäjän todentamiseen. Nykyisin digitaaliset allekirjoitukset ovat laajassa käytössä Virossa jossa vakiintuneeksi allekirjoitustavaksi on muodostunut DigiDoc-tiedostomuoto jota käytetään qDigiDoc-sovelluksella tai Web-palvelussa selaimen pluginilla.

Sähköinen allekirjoitus on tietoverkoissa tapahtuvan sähköisen asioinnin perusvaatimus sen oikeudellisen aseman rinnalla.

Tekninen toteutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Digitaalisen allekirjoituksen muodostamisen lohkokaavio.

Useat julkisen avaimen menetelmät soveltuvat myös digitaalisten allekirjoitusten luomiseen.

Allekirjoitusjärjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköisiä allekirjoituksia on useita eri tyyppisiä koska niitä on kehitetty eri tahojen toimesta erillaisiin käyttötarpeisiin. Järjestelmät eivät ole keskenään yhteensopivia.

  • PGP (pretty good privacy) on tietoteniikan alalla kehitetty, sähköposteissa ja tietotekniikassa laajalti käytetty tekniikka. Ei sisällä luottohierarkiaa (certificate authority), luottosuhteet perustuvat luottosuhteen luomiseen jokaisen osapuolen välillä erikseen.
  • X.509 on telealan standardointijärjestön ITU-T:n kehittämä avainjärjestelmä. Käytössä tietoliikenneyhteyksissä kuten sähköpostin SMTP ja Webin HTTP-yhteyksissä. Perustuu luottosuhteisiin ja luotettuihin takaajiin.
Digitaalisen allekirjoituksen varmistamisen lohkokaavio.

Digitaalisen allekirjoituksen tehdessään allekirjoittaja laskee allekirjoitettavasta viestistä yksisuuntaisen funktion avulla tiivisteen, jonka hän salaa yksityisellä avaimellaan. Vastaanottaja laskee saamastaan viestistä myös tiivisteen ja vertaa sitä allekirjoittajan varmenteesta saadulla julkisella avaimella avaamaansa salattuun tiivisteeseen. Mikäli tiivisteet ovat samat, on viesti kulkenut ehyenä (muuttumattomana) ja sen on allekirjoittanut juuri se henkilö, joka varmenteessa mainitaan.

Oikeudellinen asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tuli vuonna 1999 voimaan laki sähköisestä allekirjoituksesta, jonka mukaan Euroopan unionin laatuvarmenteen kriteerit täyttävällä varmenteella tehty digitaalinen allekirjoitus on vähintään yhtä pätevä kuin perinteinenkin. Käytännössä tällä hetkellä ainoa vaatimukset täyttävä Suomessa saatavilla oleva varmenne on väestörekisterikeskuksen henkilökortilla jonka saa poliisilta.

Laki sähköisestä asioinnista antaa oikeudellisen suojan asioida, käydä kauppaa ja tarjota palveluita Internetissä. Jos tapahtuman yksi osapuoli myöhemmin yrittää kiistää tehneensä osuutensa tapahtumaan, on kaikella normaali lain suoja joka on tarvittaessa ratkaistavissa tuomioistuimissa.

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Digitaalista allekirjoitusjärjestelmää on aina kritisoitu sen luotettavuudesta. Osa kritiikistä on perusteltua ja sen riskit hallittavissa, osa on pelkkää tiedon puutetta ja perusteettomia väitteitä.

Järjestelmä vaatii toimiakseen luotettavan tietojärjestelmän, jonka tietoturvaa ei ole murrettu. Käyttäjän tietokoneella ei siis saa olla haittaohjelmaa joka voisi salakuunellla käyttäjän salasanan tai PIN-koodin, kopioida salaiset avaimet ja jopa tehdä luvattomia allekirjoituksia henkilöllisyyden oikean omistajan nimissä.

Salaisten avaimien kopiointi on yleensä estetty tallentamalla ne fyysiselle, elektroniselle sirukortille joissa suora pääsy avaimiin on yleensä estetty, jopa kortin oikealta omistajalta. Sallittua on vain kortilla tehtävät allekirjoitustapahtumat sitä varten tehtyä rajapintaa käyttäen. Koska kopiointi on estetty, ainoa tapa saada salaiset avaimet haltuunsa on päästä niihin käsiksi fyysisesti joka ei ole tietoverkossa mahdollista.

PIN-koodin salakuuntelu voidaan estää käyttämällä älykorttia tai vastaavaa elektronista tallennusvälinettä ja syöttämällä koodi kortinlukijan tai laitteen omalla näppämistöllä. Tietokoneesta vastaanotetaan pelkkä allekirjoitettava tiiviste lukijalaitteeseen ja takaisin annetaan allekirjoitettu vastaus. Tällöin PIN-numero ei altistu missään vaiheessa haittaohjelmien luettavaksi ja laitteiston käyttäjä havaitsee ylimääräiset allekirjoituspyynnöt koska ei ole itse aloittanut tapahtumia. Omalla näppäimistöllä varustettujen laitteiden elektroniikka ja ohjelmistot ovat niin rajoittuneita, että niihin ei voi tunkeutua haittaohjelmilla.

Haittaohjelmasta saastuneiden ohjelmien tapauksessa käyttäjä harhautetaan allekirjoittamaan muuta mitä hänelle ruudulla esitetään ja tosiasiallisesti järjestelmässä allekirjoitetaan petos uhrin varmenteella. Käytännössä riski on minimoitu tapahtumakohtaisilla rajoituksilla jolloin esimerkiksi väärän maksutapahtuman aiheuttama vahinko ei aiheuta isoa vahinkoa ja ympäristön saastuminen paljastuu sen käyttäjille.

Takaportti on järjestelmän eri osien valmistajien sisään rakentama heikkous jolla yksi tai useampi heistä voi murtaa allekirjoituksen tietoturvan ja luoda halutessaan väärennettyjä tapahtumia. Koko PKI-järjestelmän turvallisuus perustuu sen osien valmistajien ja varmenteiden takaajien luotettavuuteen. Jos tätä luottosuhdetta ei ole, luotettavan järjestelmän kriteeri ei täyty, eikä sitä voi korjata.

Ylläolevat riskit ovat teoriassa mahdollisia ja niitä vastaan voi suojautua mainituilla tavoilla. Käytännössä digitaalisen allekirjoituksen käyttöönotto on iso parannus nykyiseen, esimerkiksi pankkitunnuksilla (OTP, one time password) tapahtuviin tapahtumien varmentamiseen missä ei nykyään käytetä mitään edellä mainittuja suojauksia vaan ne ovat käytännössä pelkkiä salasanoja. Kaikki mainitut riskit liittyvät myös niiden käyttöön. Pankkitunnusten kopioinnilla tehdyistä väärinkäytöksistä on vuosittain lukuisia uutisia joissa niiden uhri ei ole ymmärtänyt joutuneensa petoksen kohteeksi. Kaikki pankkitunnuksilla tehdyt petokset olisivat käytännössä jääneet tekemättä käyttämällä henkilökorttia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. vnk.fi 524/2013 Viron pääministeri Ansip Suomeen Suomi ja Viro tiivistävät yhteistyötään sähköisten palveluiden kehittämisessä. Vierailua edeltävänä päivänä 10. joulukuuta pääministerit allekirjoittavat sähköisesti – kumpikin tahoillaan Helsingissä ja Tallinnassa - yhteistyöpöytäkirjan Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä sähköisten palveluiden kehittämisessä. Viitattu: 2015-04-13