Deep Space 1
| Deep Space 1 | |
|---|---|
 Deep Space 1 käyttää ionimoottoriaan lähestyessään komeetta 19P/Borrellya. |
|
| Laukaisu |
24. lokakuuta 1998[1] Cape Canaveral, laukaisukompleksi 17A, Florida[1] |
| Laukaisualus | Delta II[1] |
| Tehtävän kesto |
18. syyskuuta 1999 (ensisijanen tehtävä), 18. joulukuuta 2001 (tehtävä päättyi)[1] |
| Massa | 373,7 kilogrammaa[1] |
| Teho | 2 500 W[1] |
| COSPAR ID: | 1998-061A |
Deep Space 1 on NASAn avaruusluotain, joka laukaistiin 28. lokakuuta 1998 Cape Canaveral Air Force Stationin laukaisukompleksi 17A:sta, Floridasta.[2]
Tehtävä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luotaimen kolme päätehtävää olivat testata:
- uutta ionimoottoria.
- automaattista ohjausjärjestelmää sekä
- automaattisia järjestelmänkorjauksia.
Lisäksi luotain ohitti lähietäisyydeltä asteroidi Braillen ja komeetta Bolleryn. Luotain onnistui lähes täydellisesti, ja se hylättiin lopulta 18. joulukuuta 2001.[1]
Deep Space 1:ssä käytettiin monia vielä kokeiluasteella olevia ratkaisuja, joista merkittävin oli aluksen moottorina ollut ionimoottori.[3]
Luotaimen pääasennonmäärittelyjärjestelmä rikkoutui. Varajärjestelmän käyttö johti ylimääräiseen polttoaineen kulutukseen, joten tutkijat kehittivät menetelmän, jolla pääjärjestelmä voitiin korvata aluksen tiedekameralla.[4] Kaikki aluksen uudet ja vielä prototyyppiasteella olevat laitteet toimivat tyydyttävästi ja suoriutuivat tehtävistään. Itse alus oli kooltaan 1,1 × 1,1 × 1,5 m, ja sen aurinkopaneelit ulottuvat 11,75 metrin etäisyydelle aluksesta. Lähtiessä Deep Space 1:n massa oli 373,7 kilogrammaa.[1]
Toinen merkittävä uutuus Deep Space 1:ssä on uusi aurinkokennotekniikka, jonka avulla hyötysuhdetta saatiin parannettua 15–20 %. Paneelit tuottivat 2,4 kw:n sähkötehon.
Luotaimen ionimoottori oli uutta teknologiaa, ja moottori toimi odotetusti. Yhden ionimoottorin tuottama työntövoima on varsin pieni, mutta toisaalta erittäin pieni polttoaineen kulutus mahdollisti tuhansien tuntien käytön.[4]
Yksi uutuuksista oli luotaimen ohjausjärjestelmä, joka kykenee tunnistamaan kohteen itsenäisesti ja ohjaamaan luotaimen sen läheisyyteen. Luotaimen ohjelmistot pystyivät suorittamaan annetut tehtävät, vaikka Maasta annetut ohjeet olivat vain viitteellisiä. Deep Space 1:n tietokoneissa oli jonkin verran keinoälyä.[4][3] Luotain muuttui lennon edistyessä aina vain älykkäämmäksi, sillä sen ohjelmistoja päivitettiin muutaman kuukauden välein.
Deep Space 1 valvoi omaa tilaansa jatkuvasti. Tässäkin suhteessa se oli erilainen kuin muut luotaimet, sillä normaalisti luotaimet lähettävät valtavan määrän numeerista informaatiota, josta tutkijoiden on pääteltävä aluksen kunto. Tämä tapa on erittäin kallis, sillä kuntoraportit on vastaanotettava samoilla Deep Space Networkin antenneilla kuin varsinainen mittausdatakin. DS 1 lähetti jatkuvaa signaalia, joka oli moduloitu erikorkuisilla taajuuksilla. Vastaanotto onnistui pienellä 10 metrin antennilla. Tutkijat tiesivät, että alus toimi normaalisti, ellei hälytysääntä kuulu.[4]
Havaintolaitteina luotaimessa oli kamera ja PEPE (Plasma Experiment for Planetary Exploration). Kamera toimi mustavalkoisena näkyvän valon alueella ja kykeni ottamaan kuvia myös infrapuna- ja ultraviolettialueella sekä tuottamaan spekrejä infrapuna-ultraviolettisäteilyalueilla. PEPEllä voidaan mitata luotaimen ympäristön hiukkasten ominaisuuksia. Lisäksi sillä valvottiin luotaimen moottorin ja aurinkotuulen hiukkasten vuorovaikutusta toisiinsa.[1]
DS 1:n hiukkasilmaisimilla saatiin tietoa ionimoottorin toiminnasta ja sen vaikutuksesta ympäröivän avaruuden hiukkasiin. Deep Space 1 suoritti joitakin komeettojen ohilentoja, vaikka sitä olekaan suunniteltu siihen.
Luotaimen ionimoottori ei ollut käytössä ohilennon aikana. Tällöin luotaimen laitteet pystyivät rekisteröimään ilman häiriötekijöitä komeetasta peräisin olevia hiukkasia, mikäli ne olivat sähköisesti varautuneita.
Luotain käytti hydratsiinia asennon säätelyyn. Hydratsiinin loputtua luotain ei enää voinut kääntää aurinkopaneelejaan kohti Aurinkoa, jolloin mittalaitteet eivät enää voineet toimia.
Tietoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kokonaispaino: 373,7 kilogrammaa (sisältäen ajoaineen)[1]
- Kokonaishinta: 152,3 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria[1]
- Kehitystyön hinta: 94,8 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria[1]
- Kokonaisteho: 2 500 W[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m Deep Space 1 – NSSDCA/COSPAR ID: 1998-061A NSSDCA Master Catalog. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
- ↑ Chronology of NASA Expendable Vehicle Missions Since 1990, s. 5. NASA, 13.12.2001. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 5.1.2019). (englanniksi)
- ↑ a b Krebs, Gunter Dirk: DS1 (Deep Space 1) Gunter's Space Page. 12.2.2018. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
- ↑ a b c d Deep Space 1 eoPortal. Arkistoitu 6.1.2019. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Deep Space 1 Jet Propulsion Laboratory. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
- Wright, Mike & Walls, Bryan: Ion Propulsion – 50 Years in the Making Science Mission Directorate. Arkistoitu 29.5.2020. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
- Deep Space 1 Encyclopedia Astronautica. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
- Missions – Deep Space 1 NASA – Jet Propulsion Laboratory. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
- Deep Space 1 Says Farewell NASA. 22.11.2007. Arkistoitu 21.1.2022. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
- Deep Space 1 Solarviews.com. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).
- New Millennium Program – Deep Space 1 Jet Propulsion Laboratory. Viitattu 5.1.2019 (englanniksi).