Cooperin testi
Wikipedia
Cooperin testi tai Cooper-testi on testi, jolla mitataan maksimikestävyyttä. Sen kehitti yhdysvaltalainen tohtori Kenneth H. Cooper 1968 Yhdysvaltain armeijalle. Ideana testissä on edetä 12 minuutissa niin pitkälle kuin pääsee. Cooper-testi korreloi koko väestössä hyvin maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2max) kanssa ja sopii käytettäväksi suuren ihmisjoukon kuntotason selvittämiseen.
Lapset saattavat juosta puolicooperin eli kuusi minuuttia. Suomessa Cooper-testi tuli koulujen vakiotestiksi jo 1970-luvulla. Ihanteellinen tulos alle kolmekymmentävuotiaalle juoksijalle on yli 2 800 metriä,lähde? joskin kestävyysurheilua harrastaneelle 3 000 metrin ylitys on normaalia.
Testi on hyvin laajassa käytössä, vaikkakin sitä myös kritisoidaan laajasti. Yleisimpiä kritiikin aiheita on se, että testi mittaa vain hyvin kapeaa fyysisen kunnon aluetta: lähinnä ns. maksimikestävyyttä. Huonokuntoiselle Cooperin testin vaatima kova rasitus ei ole riskitön, ja etenkin iäkkäämmille henkilöille voi jokin muu testaustapa olla suositeltavampi. Esimerkiksi UKK-instituutin kävelytesti on huomattavasti turvallisempi, ja sekin pyrkii mittaamaan maksimaalista hapenkulutusta epäsuoralla tavalla.
Cooperin testi sopii parhaiten kohtalaisen kokeneille juoksijoille. Testitulos on luotettavin, mikäli testattava onnistuu juoksemaan testin melko tasavauhtisesti mutta "kaikkensa antaen". Hyvin suoritettu cooperin testi antaa varsin luotettavan arvion siitä juoksuvauhdista, jolla saavutettaisiin maksimaalinen hapenkulutus maksimirasitustestissä. Tästä voidaan myös arvioida maksimaalinen hapenkulutus, mutta se arvio on jo hieman epäluotettavampi, koska juoksun taloudellisuus vaihtelee ihmisten kesken, toisin sanoen eri ihmiset saavuttavat samalla hapenkulutuksella hieman eri juoksuvauhdin.
Hapenkulutus (VO2) suhteutetaan urheilijan painoon. American College of Sports Medicine (ACSM) käyttää hapenkulutuksen arviointiin laskukaavaa
VO2 = (0,2 * v) + 3,5
missä v on juoksunopeus metreinä minuutissa, ja kaava antaa arvioidun hapenkulutuksen millilitroina painokiloa kohti minuutissa.
Esim. 3 000 m cooperissa juoksevalle henkilölle edellä mainitulla kaavalla saadaan arvioitua VO2max:
(0.2 * 3000 / 12 + 3,5)ml / kg / min = 53,5ml / kg / min
Etiopialaisen Kenenisa Bekelen maailmanennätys 5 000 metrillä on 12.37,35 – Cooper-testin 12 minuutissa hän ehtisi juosta noin 4 755 metriä.
| Erinomainen | Hyvä | Keskitaso | Huono | Hyvin huono | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 13–14 | M | 2700– m | 2400–2700 m | 2200–2399 m | 2100–2199 m | –2100 m |
| N | 2000– m | 1900–2000 m | 1600–1899 m | 1500–1599 m | –1500 m | |
| 15–16 | M | 2800– m | 2500–2800 m | 2300–2499 m | 2200–2299 m | –2200 m |
| N | 2100– m | 2000–2100 m | 1900–1999 m | 1600–1899 m | –1600 m | |
| 17–20 | M | 3000– m | 2700–3000 m | 2500–2699 m | 2300–2499 m | –2300 m |
| N | 2300– m | 2100–2300 m | 1800–2099 m | 1700–1799 m | –1700 m |
| Erinomainen | Hyvä | Keskitaso | Huono | Hyvin huono | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| 20–29 | M | 2800– m | 2400–2800 m | 2200–2399 m | 1600–2199 m | –1600 m |
| N | 2700– m | 2200–2700 m | 1800–2199 m | 1500–1799 m | –1500– m | |
| 30–39 | M | 2700– m | 2300–2700 m | 1900–2299 m | 1500–1899 m | –1500 m |
| N | 2500– m | 2000–2500 m | 1700–1999 m | 1400–1699 m | –1400 m | |
| 40–49 | M | 2500– m | 2100–2500 m | 1700–2099 m | 1400–1699 m | –1400 m |
| N | 2300– m | 1900–2300 m | 1500–1899 m | 1200–1499 m | –1200 m | |
| 50+ | M | 2400– m | 2000–2400 m | 1600–1999 m | 1300–1599 m | –1300 m |
| N | 2200– m | 1700–2200 m | 1400–1699 m | 1100–1399 m | –1100 m |
| Erinomainen | Hyvä | Keskitaso | Huono | Hyvin huono | |
|---|---|---|---|---|---|
| Miehet | 3700– m | 3400–3700 m | 3100–3399 m | 2800–3099 m | –2800 m |
| Naiset | 3000– m | 2700–3000 m | 2400–2699 m | 2100–2399 m | –2100 m |
[muokkaa] Lähteet
- D. Martin & P.N. Coe: Better Training for Distance Runners, second edition, Human Kinetics 1997, 434 sivua

