Cooperin testi

Cooperin testi tai Cooper-testi on testi, jolla mitataan maksimikestävyyttä. Sen kehitti yhdysvaltalainen tohtori Kenneth H. Cooper 1968 Yhdysvaltain armeijalle. Ideana testissä on edetä 12 minuutissa niin pitkälle kuin pääsee. Cooper-testi korreloi koko väestössä hyvin maksimaalisen hapenottokyvyn (VO₂max) kanssa ja sopii käytettäväksi suuren ihmisjoukon kuntotason selvittämiseen.

Lapset saattavat juosta puolicooperin eli kuusi minuuttia. Suomessa Cooper-testi tuli koulujen vakiotestiksi jo 1970-luvulla. Ihanteellinen tulos alle kolmekymmentävuotiaalle juoksijalle on yli 2 800 metriä,^lähde? joskin kestävyysurheilua harrastaneelle 3 000 metrin ylitys on normaalia.

Testi on hyvin laajassa käytössä, vaikkakin sitä myös kritisoidaan laajasti. Yleisimpiä kritiikin aiheita on se, että testi mittaa vain hyvin kapeaa fyysisen kunnon aluetta: lähinnä ns. maksimikestävyyttä. Huonokuntoiselle Cooperin testin vaatima kova rasitus ei ole riskitön, ja etenkin iäkkäämmille henkilöille voi jokin muu testaustapa olla suositeltavampi. Esimerkiksi UKK-instituutin kävelytesti on huomattavasti turvallisempi, ja sekin pyrkii mittaamaan maksimaalista hapenkulutusta epäsuoralla tavalla.

Cooperin testi sopii parhaiten kohtalaisen kokeneille juoksijoille. Testitulos on luotettavin, mikäli testattava onnistuu juoksemaan testin melko tasavauhtisesti mutta "kaikkensa antaen". Hyvin suoritettu Cooperin testi antaa varsin luotettavan arvion siitä juoksuvauhdista, jolla saavutettaisiin maksimaalinen hapenkulutus maksimirasitustestissä. Tästä voidaan myös arvioida maksimaalinen hapenkulutus, mutta se arvio on jo hieman epäluotettavampi, koska juoksun taloudellisuus vaihtelee ihmisten kesken, toisin sanoen eri ihmiset saavuttavat samalla hapenkulutuksella hieman eri juoksuvauhdin.

Hapenkulutus (VO₂) suhteutetaan urheilijan painoon. American College of Sports Medicine (ACSM) käyttää hapenkulutuksen arviointiin laskukaavaa

VO₂ = (0,2 * v) + 3,5

missä v on juoksunopeus metreinä minuutissa, ja kaava antaa arvioidun hapenkulutuksen millilitroina painokiloa kohti minuutissa.

Esim. 3 000 m cooperissa juoksevalle henkilölle edellä mainitulla kaavalla saadaan arvioitua VO₂max:

(0,2 * 3000 / 12 + 3,5)ml / kg / min = 53,5ml / kg / min

Etiopialaisen Kenenisa Bekelen maailmanennätys 5 000 metrillä on 12.37,35 – Cooper-testin 12 minuutissa hän ehtisi juosta noin 4 755 metriä.

Cooperin testi (13–20)

		Erinomainen	Hyvä	Keskitaso	Huono	Hyvin huono
13–14	M	yli 2700 m	2400–2700 m	2200–2399 m	2100–2199 m	alle 2100 m
	N	yli 2000 m	1900–2000 m	1600–1899 m	1500–1599 m	alle 1500 m
15–16	M	yli 2800 m	2500–2800 m	2300–2499 m	2200–2299 m	alle 2200 m
	N	yli 2100 m	2000–2100 m	1900–1999 m	1600–1899 m	alle 1600 m
17–20	M	yli 3000 m	2700–3000 m	2500–2699 m	2300–2499 m	alle 2300 m
	N	yli 2300 m	2100–2300 m	1800–2099 m	1700–1799 m	alle 1700 m

Cooperin testi (20–50+)

		Erinomainen	Hyvä	Keskitaso	Huono	Hyvin huono
20–29	M	yli 2800 m	2400–2800 m	2200–2399 m	1600–2199 m	alle 1600 m
	N	yli 2700 m	2200–2700 m	1800–2199 m	1500–1799 m	alle 1500 m
30–39	M	yli 2700 m	2300–2700 m	1900–2299 m	1500–1899 m	alle 1500 m
	N	yli 2500 m	2000–2500 m	1700–1999 m	1400–1699 m	alle 1400 m
40–49	M	yli 2500 m	2100–2500 m	1700–2099 m	1400–1699 m	alle 1400 m
	N	yli 2300 m	1900–2300 m	1500–1899 m	1200–1499 m	alle 1200 m
50+	M	yli 2400 m	2000–2400 m	1600–1999 m	1300–1599 m	alle 1300 m
	N	yli 2200 m	1700–2200 m	1400–1699 m	1100–1399 m	alle 1100 m

Lähteet

• D. Martin & P.N. Coe: Better Training for Distance Runners, second edition, Human Kinetics 1997, 434 sivua