Cooperin testi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Cooperin testi eli Cooper-testi on testi, jolla mitataan maksimikestävyyttä. Sen kehitti yhdysvaltalainen tohtori Kenneth H. Cooper 1968 Yhdysvaltain armeijalle. Ideana testissä on edetä 12 minuutissa niin pitkälle kuin pääsee. Cooper-testi korreloi koko väestössä hyvin maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2max) kanssa ja sopii käytettäväksi suuren ihmisjoukon kuntotason selvittämiseen.

Lapsille järjestetään monesti niin sanottu puolicooper, jossa juostaan kuusi minuuttia. Suomessa Cooper-testi tuli koulujen vakiotestiksi jo 1970-luvulla. Ihanteellinen tulos alle kolmekymmentävuotiaalle juoksijalle on yli 2 800 metriä,lähde? joskin kestävyysurheilua harrastaneelle 3 000 metrin ylitys on normaalia.

Testi on hyvin laajalti käytössä, vaikkakin sitä myös kritisoidaan runsaasti. Yleisimpiä kritiikin aiheita on se, että testi mittaa vain hyvin kapeaa fyysisen kunnon aluetta: lähinnä niin sanottua maksimikestävyyttä. Huonokuntoiselle Cooperin testin vaatima kova rasitus ei ole riskitön. Tämän takia etenkin ikääntyneille henkilöille voi jokin muu testaustapa olla suositeltavampi. Esimerkiksi UKK-instituutin kävelytesti on huomattavasti turvallisempi, vaikka sekin pyrkii mittaamaan maksimaalista hapenkulutusta epäsuoralla tavalla.

Cooperin testi sopii parhaiten kohtalaisen kokeneille juoksijoille. Testitulos on luotettavimillaan, mikäli testattava onnistuu juoksemaan testin melko tasavauhtisesti, mutta "kaikkensa antaen". Oikein suoritettu Cooperin testi antaa varsin luotettavan arvion siitä juoksuvauhdista, jolla saavutettaisiin maksimaalinen hapenkulutus maksimirasitustestissä. Tästä voidaan edelleen laskea arvio maksimaalisesta hapenkulutuksesta. Tämä arvio on kuitenkin hieman epäluotettava, koska juoksun taloudellisuus vaihtelee ihmisten kesken, mikä tarkoittaa, että eri ihmiset saavuttavat samalla hapenkulutuksella hieman eri juoksuvauhdin.

Hapenkulutus (VO2) suhteutetaan urheilijan painoon. American College of Sports Medicine (ACSM) käyttää hapenkulutuksen arviointiin laskukaavaa

\text{VO}_2 = (0{,}2 \cdot v) + 3{,}5,

missä v on juoksunopeus metreinä minuutissa. Kaava antaa arvioidun hapenkulutuksen millilitroina painokiloa kohti minuutissa.

Esim. 3 000 m cooperissa juoksevalle henkilölle edellä mainitulla kaavalla saadaan arvioitua VO2max:

((0{,}2 \cdot 3000 / 12) + 3{,}5)\,  \text{ml}/\text{kg}/\text{min} = 53,5\, \text{ml}/\text{kg}/\text{min}.

Etiopialaisen Kenenisa Bekelen maailmanennätys 5 000 metrillä on 12.37,35: Cooper-testin 12 minuutissa hän ehtisi tällä vauhdilla juosta noin 4 755 metriä.

Cooperin testi (13–20)lähde?
Hyvin huono Huono Keskitaso Hyvä Erinomainen
13–14 M alle 2100 m 2100–2199 m 2200–2399 m 2400–2700 m yli 2700 m
N alle 1500 m 1500–1599m 1600–1899 m 1900–2000 m yli 2000 m
15–16 M alle 2200 m 2200–2299 m 2300–2499 m 2500–2800 m yli 2800 m
N alle 1600 m 1600–1899 m 1900–1999 m 2000–2100 m yli 2100 m
17–19 M alle 2300 m 2300–2499 m 2500–2699 m 2700–3000 m yli 3000 m
N alle 1700 m 1700–1799 m 1800–2099 m 2100–2300 m yli 2300 m
Cooperin testi (20–50+)lähde?
Hyvin huono Huono Keskitaso Hyvä Erinomainen
20–29 M alle 1600 m 1600–2199 m 2200–2399 m 2400–2800 m yli 2800 mselvennä
N alle 1500 m 1500–1799 m 1800–2199 m 2200–2700 m yli 2700 m
30–39 M alle 1500 m 1500–1899 m 1900–2299 m 2300–2700 m yli 2700 m
N alle 1400 m 1400–1699 m 1700–1999 m 2000–2500 m yli 2500 m
40–49 M alle 1400 m 1400–1699 m 1700–2099 m 2100–2500 m yli 2500 m
N alle 1200 m 1200–1499 m 1500–1899 m 1900–2300 m yli 2300 m
50+ M alle 1300 m 1300–1599 m 1600–1999 m 2000–2400 m yli 2400 m
N alle 1100 m 1100–1399 m 1400–1699 m 1700–2200 m yli 2200 m

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • D. Martin & P.N. Coe: Better Training for Distance Runners, second edition, Human Kinetics 1997, 434 sivua

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.