CBS

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”CBS” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
CBS:n logo.

CBS (aiemmin Columbia Broadcasting System) on yhdysvaltalainen televisio- ja radioyhtiö. Yhtiö perustettiin radion osalta vuonna 1927 (nimellä Columbia Phonograph Broadcasting Company)[1] ja television osalta 1939. Vuonna 1928 William S. Paley hankki taloudellisesti tappiollisen yhtiön osake-enemmistön ja antoi sille uudeksi nimeksi Columbia Broadcasting System.[1] CBS näkyy Yhdysvaltojen lisäksi Meksikossa ja Kanadassa.

Kanavalla esitetään useita Yhdysvalloissa suosittuja sarjoja ja niistä osa on menestynyt myös Suomessa. Näistä mainittakoon muun muassa CSI, CSI Miami, CSI New York, Amazing Race, Selviytyjät, Kauniit ja rohkeat, Ilman johtolankaa, Todistettavasti syyllinen ja Good Wife.

CBS:n pääkonttori on New Yorkissa sijaitseva Black Rock, jonka suunnitteli Eero Saarinen. Rakennus valmistui vuonna 1965.[2]

CBS:n ohjelmistoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.