Claes Rendahl
Claes Wilhelm Rendahl (4. huhtikuuta 1848 Ölmstad – 12. helmikuuta 1926 Karlstad) oli ruotsalainen urkuri, musiikkipedagogi ja säveltäjä.[1]
Rendahlin vanhemmat olivat urkuri Lars Johan Rendahl ja tämän vaimo Anna Johannesdotter. Rendahl kuului kirkkomuusikkosukuun, jonka jäseninä oli ollut kanttoreita ja lukkareita Smålandin ja Itä-Götanmaan seurakunnista 1700-luvun puolestavälistä lähtien. Rendahl sai varhaista musiikkikasvatusta isältään. Sitten hän opiskeli Linköpingin tuomiokirkon urkuri C. A. Hagströmin johdolla. Isänsä kuoltua Rendahl toimi tilapäisesti tämän urkurinvirassa ja jatkoi samanaikaisesti musiikin opiskelua Jönköpingissä Gustaf Wilhelm Heintzen sekä sotilassoittokunnan kersantti Qvarnströmin johdolla. Vuonna 1867 Rendahl pääsi Tukholman kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun. Siellä hänelle opetti urkujensoittoa Gustaf Mankell. Rendahl valmistui urkurin ja koulun kanttorin pätevyyksillä jo samana lukuvuonna, minkä ilmeisesti mahdollistivat aiemman koulutuksen tuomat hyvät valmiudet. Rendahl kuitenkin jatkoi opintojaan ja sai musiikkijohtajan pätevyyden vuonna 1871. Hän sai myös useita erikoisdiplomeja ja esiintyi lukuisten Tukholman orkestereiden kanssa. Vuonna 1873 Rendahl aloitti työskentelyn musiikin opettajana oppilaitoksissa Karlstadissa. Pian hän aloitti tilapäisen työskentelyn Karlstadin tuomiokirkon urkurina, ja vuonna 1877 hän sai vakituisen viran. Vuonna 1890 Rendahl sai nimityksen Karlstadin musiikkiseuran kapellimestariksi.[1]
Rendahl työskenteli loppuelämänsä ajan Karlstadissa ja sai luvan urkurin ja kanttorin pätevyyksien myöntämiseen Karlstadissa. Hän sai mainetta laajemminkin Ruotsissa ja tuli tunnustetuksi yhtenä maan johtavista urkureista. Vuonna 1884 Rendahl sai Svensk Musiktidningin sävellyskilpailussa palkinnon pianoteoksellaan 7 melodiska tonstycken. Siitä tuli myös hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa. Rendahl julkaisi vuonna 1889 revisoidun painoksen Haeffnerin virsikirjasta. Vuonna 1901 hänet valittiin perustetun Ruotsin urkuri- ja kanttoriliiton ensimmäiseksi puhemieheksi. 1910–1920-luvuilla Rendahl osallistui aktiivisesti Ruotsin kirkon muodostamiin komiteoihin kirkkomusiikin uudistamiseksi. Reformin tuloksena syntyi muun muassa vuoden 1921 virsikirja.[1]
Rendahlin sävellystuotanto on suhteellisen suppea ja enimmäkseen ennen vuotta 1900 luotu. Omistautuminen kirkkomusiikille sekä työt urkurina ja opettajana todennäköisesti rajoittivat Rendahlin mahdollisuuksia sävellysten tekemiseen. Hänen urkuteoksiaan julkaistiin sekä ruotsalaisissa että kansainvälisissä kokoelmissa. Hänen urkuteoksiinsa kuuluu Johdanto ja fuuga (Es-duuri). Rendahl julkaisi myös laulukokoelman Sju viser på varmlandske tongmåle. Hän sävelsi lisäksi muun muassa kantaatteja. Rendahlin tyylin juuret olivat varhaisromantiikassa eivätkä häneen juurikaan vaikuttaneet 1800-luvun jälkipuoliskon suuntaukset. Rendahl sai Vasa-ritarikunnan ritarinarvon vuonna 1897 ja Litteris et artibus -mitalin vuonna 1922. Hänet valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi vuonna 1900.[1] Rendahl oli Ragnar Rendahlin isä.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Claes Rendahl Swedish Musical Heritage, viitattu 22.2.2024 (englanniksi)
- ↑ Ragnar Rendahl Försvarets Historiska Telesamlingar, viitattu 22.2.2024 (ruotsiksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
