Chris Elliott

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elliott San Diegon Comic-Conissa vuonna 2011.
Elliott vuoden 1989 Emmy-gaalassa.

Christopher N. ”Chris” Elliott (s. 31. toukokuuta 1960 New York) on yhdysvaltalainen koomikko. Hänen isänsä on koomikko Bob Elliott.

Elliott tuli 1980-luvun alussa televisiosta tutuksi Late Night with David Letterman -talk show’sta. Hän perusti vuonna 1990 oman tilannekomediansa, Get a Lifen, jota näytettiin vuoteen 1992.

Nyttemmin Elliott on esiintynyt muun muassa kahdessa Scary Movie -sarjan elokuvassa. Scary Movie 2:ssa (2001) hän esitti talonmies Hansonia ja Scary Movie 4:ssa (2006) Ezekiel-nimistä ”vinksahtanutta” kyläläistä. Hänellä oli vuonna 1998 rooli elokuvassa Sekaisin Marista.

Elliott on julkaissut kaksi kirjaa. Hän meni 8. maaliskuuta 1986 naimisiin Paula Niedertin kanssa ja hänellä on kaksi lasta.[1]

Chris Elliott näytteli myös aikoinaan huippusuositussa sarjassa Kaikki rakastavat Raymondia Robert Baronen (Brad Garrett) rakastetun Amy MacDougallin (Monica Horan) veljeä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.