Chathaminmerimetso

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Chathaminmerimetso
Uhanalaisuusluokitus: Äärimmäisen uhanalainen [1]
Äärimmäisen uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Pelikaanilinnut Pelecaniformes
Heimo: Merimetsot Anatidae
Suku: Merimetsot Phalacrocorax
Laji: onslowi
Kaksiosainen nimi
Phalacrocorax onslowi
(Forbes, 1893)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Chathaminmerimetso Wikispeciesissä

Chathaminmerimetso (Phalacrocorax onslowi) on merimetsoihin kuuluva lintu. Chathaminmerimetso on äärimmäisen uhanalainen lintu, sitä on jäljellä vain 270 paria, ja nekin elävät pienellä alueella[1] Populaatio on pienentynyt pääosin maanviljelyn ja villien eläinten takia.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chathaminmerimetso on mustavalkoinen 63 cm pitkä merimetso, jolla on metallinkiiltoisen musta pää, niskan takaosa, selkämys ja pyrstön päällys. Linnun alapuoli on valkoinen, ja sen jalat ovat vaaleanpunaiset. Linnun nokan ympärys on oranssinvärinen.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajia tavataan ainoastaan Chathamsaarilla, Uudessa-Seelannissa. Ja sieltäkin se on häviämässä, sillä vuonna 1997 löydettiin 842 paria, 16 vuotta myöhemmin 2003–2004 chathaminmerimetsoja oli jäljellä vain 271 paria. Chathaminmerimetsot viihtyvät usein avoimilla merialueilla ja kivikkoisilla rannoilla.[2]

Lisääntyminen ja ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chathaminmerimetso pesii suurissa kolonioissa, yleensä korkealla, paljaiden kivien päällä saaren korkeimmissa kohdissa tai jyrkänteiden reunalla. Chathaminmerimetso syö pääosin kalaa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b BirdLife International: Phalacrocorax onslowi IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 29.9.2013. (englanniksi)
  2. a b c Chatham Islands Shag: Phalacrocorax onslowi BirdLife International. Viitattu 18. joulukuuta 2007.