Casey Cott

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Casey Cott

Casey Morton Cott (s. 8. elokuuta 1992 Michigan, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten Kevin Kellerin roolista jännityssarjassa Riverdale. Hänen isoveljensä on Broadway-näyttelijä Corey Cott.[1]

Nuoruus ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cott syntyi vuonna 1992 keskimmäisenä lapsena Rick Cottille, joka on sijoituspäällikkö ja entinen taisteilija ilmavoimissa, hänen äitinsä on Lori Cott.[2] Cott kasvoi Chagrin Fallasissa, Ohiossa nuoremman siskonsa ja veljensä kanssa, valmistui, hän valmistui Chagrin Falls High Schoolista.[3][4]Hän opiskeli Bostonin yliopistossa kaksi vuotta, ennen kuin päätti opiskella näyttelemistä. Hän siirtyi Carnegie Mellon School of Drama ja valmistui vuonna 2016.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cott aloitti näyttelijänuransa esiintymällä ohiolaisessa teatterissa muun muassa näytelmissä Bloody Bloody Andrew Jackson ja Romeo ja Julia, muiden joukossa.[6] Siirryttyään Pittsburghin kouluun hän osallistui alueen teatteriesitykseen, kun hän esiintyi samanaikaisesti yliopiston teatterissa.[7] Hän esiintyi vuoden 2014 tuotannossa Parade New Hazlett teatterissa Pittsburghissa, jossa hän näytteli useiden Carnegie Mellon luokkalaisten kanssa, sekä tuotti Small Engine Repair Barebone Production.[8] Elokuussa 2016 hän näytteli Mosesta ensi-illassa Stephen Schwartzin musiikkiprojektissa, lavastajana Egyptin prinsissä Bay Street teatterissa Sag Harbor, New Yorkissa, vastassa Shuler Hensley ja John Cariani.[9]

12. maaliskuuta 2016, viimeisenä vuotena CMU:ssa, Cott näytteli Kevin Kelleriä the CW jännityssarjassa Riverdale perustuen kirjaan nimeltä Archie Comics. Hahmona Kevin on huomattava, koska hän on historian ensimmäinen avoimesti homo Archie Comicsissa.[10] Cott aloitti Facebook videon ja julkaisi sen faneilleen maaliskuussa 2017, että hän alun perin kuunteli Archie Andrewsiä ja Jughead Jonesia.[11] Hän tuli sarjaan mukaan toisella kaudella.[12]

12. maaliskuuta 2018 SXSW festivaaleissa, Cott ilmoitti tulevasta roolistaan elokuvassa The Mascot, jonka on kirjoittanut ja ohajnnut Matthew Perkins. Cott näyttelee pääroolia Nick Shepherd. Kuitenkin vuonna 2019 elokuvan tuotanto on pysähtynyt.[13] Vuonna 2018 Cott otti osaa kuvaten elokuvaa All the Little Things We Kill, jossa hän näytteli Trever Olssonia.[14]

Filmography[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva
Vuosi Nimi Rooli
2018 All the Little Things We Kill Trevor Olsson
2020 The Mascot Nick *Shepherd
Televisio
Vuosi Nimi Alkuperäinen nimi Rooli Muuta
2017-2023 Riverdale Kevin Keller Toistuva rooli (kausi); päärooli (kausi 2-2018)
2017 Kova laki: Erikoisyksikkö Law & Order Special Victims Unit Lucas Hale Jakso: "Conversion"
2018 Instinct Dino Moretti Jakso: "Pilot"
Musiikkivideo
Vuosi Kappale Artisti Lähde
2017 "Why" Sabrina Carpenter [15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Casey Cott - Bio, Facts, Family Famous Birthdays. Viitattu 22.03.2018.
  2. This Family Is Taking Over Broadway, TV and Finance – Sene web.archive.org. 24.7.2018. Arkistoitu 24.7.2018. Viitattu 7.5.2019.
  3. 'Newsies' star Corey Cott returns to Pittsburgh to cheer on brother Pittsburgh Post-Gazette. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  4. Now Casting - Casey Cott Resume nowcasting.com. Viitattu 7.5.2019.
  5. Carnegie Mellon University: Carnegie Mellon Drama Alumni Nominated for 2017 Tony Awards - News cmu.edu. $dateFormat. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  6. Casey Cott theatre profile abouttheartists.com. Viitattu 7.5.2019.
  7. 'Newsies' star Corey Cott returns to Pittsburgh to cheer on brother Pittsburgh Post-Gazette. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  8. Casey Cott Carnegie Mellon University School of Drama. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  9. Olivia Clement: Completed Prince of Egypt to Receive Starry Concert Reading Playbill. Fri Jul 22 13:33:55 EDT 2016. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  10. Michael Slezak, Michael Slezak: The CW's Riverdale Pilot Casts Newbie as Gay Student Kevin Keller TVLine. 12.3.2016. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  11. 'Riverdale' Star Casey Cott Auditioned for Archie - 7 Takeaways From His Facebook Live | toofab.com toofab. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  12. Riverdale: Kevin Keller Actor Promoted to Series Regular ScreenRant. 12.5.2017. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  13. ”The Mascot”.
  14. Amanda N'Duka, Amanda N'Duka: Elizabeth Marvel To Star In ‘All The Little Things We Kill’; Bryce Durfee Joins ‘Foreign Exchange’ Deadline. 30.4.2018. Viitattu 7.5.2019. (englanniksi)
  15. Sabrina Carpenter "Why" Video Is Suitably Whimsical idolator. 21.7.2017. Viitattu 7.5.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Casey Cott Internet Movie Databasessa. (englanniksi)