Carlo Perogalli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Carlo Perogalli (1921 Padova, Italia – 2005, Belluno) oli italialainen arkkitehti ja muotoilija. Hän oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä italialaisista alallaan.[1]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carlo Perogalli valmistui arkkitehtuurista Milanon ammattikorkeakoulusta vuonna 1946, ja hänestä tuli seuraavana vuonna Ambrogio Annonin assistentti.

Tultuaan Gio Pontin oppilaaksi hän aloitti työskentelyn Gio Pontin studiossa. Vuonna 1950 hän avasi studion Milanoon suunnittelijan Attilio Marianin kanssa, jonka kanssa hän teki tutkimus- ja projektiyhteistyötä vuoteen 1958 asti.

Perogalli ja Mariani käsitteellisen tutkimuksensa maksimaalisena ilmaisuna tultuaan MAC Movimento Arte Concretan suuriin edustajiin, he suunnittelivat rakennukset viale Beatrice d'Este 24 (1951-52) ja viale Beatrice d'Este 26 (1955- 56) Milanon historiallisen keskustan Quadronnon alueella.

Toteamisen päätyttyä Perogalli päättää omistautua hitaasti yliopisto-opetukseen tehdäkseen käsitteellistä tutkimusta omasta luomuksestaan ​​Viale Beatrice d'Esten rakennuksista Milanossa ja selvittää arkkitehtuurin ja taiteen välisiä suhteita.[1]

Vuonna 1954 hän sai yliopiston professorin "Monumenttien tyylilliset ja rakentavat hahmot" ja vuonna 1958 "Monumenttien restaurointi"; vuosina 1960-1991 "History of Architecture" -tuoli Politecnico di Milanossa. Hän julkaisee yli neljäkymmentä arkkitehtuuria ja restaurointia käsittelevää osaa sekä monia muotoilun ja taiteen välisiä käsitteellisiä heijastuksia käsitteleviä kirjoituksia.

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Analyysinsa jatkossa arkkitehti löytää taiteellisista virroista kubismista konkreettiseen taiteeseen kulkua taideteoksesta itsetarkoituksena esineeseen. Tämän vuoropuhelun jälkeen tapahtui todellinen muotojen vaihto taiteen ja teollisuuden tuottamien koneiden ja esineiden välillä. Arkkitehtuurin kohtaamiset ovat ennen kaikkea eri taiteiden jakamista samoissa muodoissa: arkkitehtuuri voi vaarantaa maalauksen ja kuvanveiston muodot, kielet yleistyvät ja tilaa voidaan jakaa, jopa konkreettista. Joistakin arkkitehdeista näytti siltä, ​​että koristelu arkkitehtuurissa ei todellakaan ollut tai ei ollenkaan sitä "rikollisuutta".[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b [1] Carlo Perogalli Ordine degli Architetti
  2. ↑ Carlo Perogalli, Architettura, ambiente, sintesi artistica nella Milano postbellica in Aspetti, problemi, realizzazioni di Milano. Raccolta di scritti in onore di Cesare Chiodi, Giuffré, Milano 1957 p. 413

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • La fabbrica, la critica, la storia. Scritti in onore di Carlo Perogalli, (a cura di Graziella Colmuto Zanella, Flavio Conti, Vincenzo Hybsch), Guerini, Milano, 1993.
  • Guardare l'architettura. Passato e presente negli scritti di Carlo Perogalli, un architetto moderno, (a cura di Giuliana Ricci), Unicopli, Milano, 2002.
  • Cristina Colleoni, Carlo Perogalli e la sintesi delle arti: architetture a Milano, in AL, n. 5/2004, pp. 52–55.
  • Amedeo Bellini, Carlo Perogalli, in G. Fiengo, L. Guerriero (a cura di), Monumenti e ambienti: protagonisti del restauro nel dopoguerra, vol. 1, Electa, Napoli, 2004, pp. 19–43.
  • Marco Dezzi Bardeschi, Carlo Perogalli (1921-2005), in 'ANANKE, Alinea, Firenze, n. 47, gennaio 2006, pp. 154–165.
  • Ferdinando Zanzottera, Roberto Pane e Carlo Perogalli: l’architettura come coralità umana, in: Anna Anzani, Eugenio Guglielmi (a cura di), Memoria, Bellezza e Transdisciplinarità. Riflessioni sull’attualità di Roberto Pane, Maggioli Editore, Santarcangelo di Romagna (RN), 2017, pp. 113-135. ISBN 978-88-916-2084-2
  • Ferdinando Zanzottera, Guardare l’architettura: il pensiero e il metodo di educare alla conoscenza esperita dei monumenti e del paesaggio urbano in Carlo Perogalli, in: Gemma Belli, Francesca Capano, Maria Ines Pascariello (a cura di), La città, il viaggio, il turismo. Percezione, produzione e trasformazione, CIRICE - Centro Interdipartimentale di Ricerca sull’Iconografia della Città Europea, Collana Storia e iconografia dell’architettura, delle città e dei siti europei, Napoli, 2017, pp. 1239-1245. ISBN 978-88-99930-02-8
  • Ferdinando Zanzottera, Rapporti tra le storie: lo sguardo sul Mediterraneo di Carlo Perogalli, in: S. Kousidi (a cura di), Viaggi e viste. Mediterraneo e modernità, Alinea, Firenze, 2020, pp. 46-65. ISBN: 978-88-94869-95-8
  • Gli archivi di architettura in Lombardia. Censimento delle fonti, a cura di G.L. Ciagà, edito nel 2003 dal Centro di Alti Studi sulle Arti Visive, con la collaborazione della Soprintendenza archivistica della Lombardia e del Politecnico di Milano.
  • Graziella Colmuto Zanella, Flavio Conti, Vincenzo Hybsch, La fabbrica, la storia, la critica. Scritti in onore di Carlo Perogalli, Guerini e Associati, Milano, 1993
  • A Milano. A. Mariani, C. Perogalli architetti, in "Domus", n° 309, 1955, p. 7
  • Gioco coloristico in una costruzione: Attilio Mariani, Carlo Perogalli architetti, in "Edilizia moderna", n° 61, 1957, pp. 77-80
  • Roberto Aloi, Nuove architetture a Milano, Hoepli, Milano, 1959
  • Architettura da osservare passando, in "Edilizia moderna", n° 50, 1953, pp. 51-56
  • Giuliana Gramigna, Sergio Mazza, Milano. Un secolo di architettura milanese dal Cordusio alla Bicocca, Hoepli, Milano, 2001
  • Federico Aghemio, Nuove case a Milano: Attilio Mariani, Carlo Perogalli architetti, in "Edilizia moderna", n° 66, 1959, pp. 39- 44

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Muut
Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Carlo_Perogalli&oldid=21812126”