Brenda Fassie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Brenda Fassie

Brenda Fassie (3. marraskuuta 19649. toukokuuta 2004) oli eteläafrikkalainen poplaulaja.

Fassie syntyi kapkaupunkilaisessa Langan townshipissa yhdeksästä lapsesta nuorimpana. Hänen isänsä kuoli tyttären ollessa kaksivuotias. Fassie lähti vuonna 1981 Sowetoon, jossa hän liittyi ensin yhtyeeseen Joy ja toimi sittemmin Brenda and the Big Dudesin laulusolistina. Fassie sai vuonna 1985 pojan Bongani ja oli vuosina 19891991 naimisissa Nhlanhla Mbambon kanssa.

Fassie tuli riippuvaiseksi kokaiinista ja oli useaan otteeseen vieroitushoidossa. Ongelma kuitenkin varjosti koko hänen loppuelämäänsä. Uransa loppuvaiheilla hän julkaisi useita menestysalbumeita, kuten Now Is The Time, Memeza ja Nomakanjani?

Fassie päätyi sairaalaan 26. huhtikuuta 2004. Ilmeni, että hän oli vajonnut koomaan otettuaan yliannostuksen kokaiinia. Hän menehtyi 9. toukokuuta palaamatta tajuihinsa. Tehdyssä raportissa kävi ilmi, että hän oli saattanut kantaa hiv-tartuntaa.

Fassie oli kertomansa mukaan biseksuaali.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. McNeil, Donald G. Jr.: Brenda Fassie, 39, South African Pop Star, Dies. New York Times, 17.5.2004. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.4.2010. (englanniksi)
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.