Bengalin sankarit
|
|
|
|---|---|
|
|
|
![]() Bengalin sankarit -elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Henry Hathaway |
| Perustuu | Francis Yeats-Brownin romaaniin The Lives of a Bengal Lancer. |
| Tuottaja | Louis D. Lighton |
| Säveltäjä | Milan Roder |
| Kuvaaja | Charles Lang |
| Lavastaja | Roland Anderson |
| Koreografi | LeRoy J. Prinz |
| Pääosat | Gary Cooper Franchot Tone Richard Cromwell Guy Standing |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | Paramount Pictures |
| Ensi-ilta | 11. tammikuuta 1935 |
| Kesto | 109 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Bengalin sankarit (The Lives of a Bengal Lancer) on Henry Hathawayn ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1935. Clem Beauchamp sai Bengalin sankareista parhaan avustavan ohjaajan Oscar-palkinnon. Lisäksi elokuva oli ehdolla kuudessa muussa kategoriassa, joiden joukossa olivat muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan palkinnot.[1]
Juoni [muokkaa]
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Intiaan ja sen päätähtenä on Gary Cooper, joka esittää luutnantti McGregoria, jonka komppaniaan saapuu kaksi uutta upseeria, luutnantit Forsythe (Franchot Tone) ja Donald Stone (Richard Cromwell), jonka isä on saman varuskunnan komentaja eversti Tom Stone (Guy Standing). Välttääksen epäilykset poikansa suosimisesta eversti Stone tuskin huomaa poikaansa, joka katkeroituu isäänsä ja armeijaan. Luutnantti Stone joutuu kapinallisten kaappaamaksi ja koska eversti Stone kieltäytyy lähettämästä joukkoja pelastamaan poikaansa, lähtevät McGregror ja Fortesque oma-aloitteisesti pelastusretkelle.[1]
Roolit [muokkaa]
| Gary Cooper | ... luutnantti Alan McGregor |
| Franchot Tone | ... luutnantti Forsythe |
| Richard Cromwell | ... luutnantti Donald Stone |
| Guy Standing | ... eversti Tom Stone |
| C. Aubrey Smith | ... majuri Hamilton |
| Monte Blue | ... Hamzulla Khan |
| Akim Tamiroff | ... Otamanu, Gopalin emiiri |
| J. Carrol Naish | ... suurvisiiri |
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Brenner, Paul: The Lives of a Bengal Lancer Rovi. Viitattu 7.6.2011. (englanniksi)
