Ben Okri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ben Okri (s. 15. maaliskuuta 1959) on nigerialainen Booker-palkittu kirjailija.

Okri muutti vuonna 1968 perheensä mukana Nigeriaan, vietettyään varhaisen lapsuutensa Lontoossa. Myöhemmin hän palasi Englantiin opiskelemaan Essexin yliopistossa. Hänelle myönnettiin kunniatohtorin arvot vuonna 1997 Wesminsterin yliopistosta ja vuonna 2002 Essexin yliopistosta. Vuonna 2001 hän sai brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseerin arvonimen, OBE. Hän on Royal Society of Literaturen jäsen.[1]

Okrin esikoisromaani oli vuonna 1980 julkaistu Flowers and Shadows. Siitä lähtien hän on saanut kansainvälistä arvostusta ja häntä on usein kuvattu yhdeksi Afrikan parhaista kirjoittajista. Hänen tunnetuin teoksensa, The Famished Road, palkittiin Booker-palkinnolla vuonna 1991. Sen lisäksi hänet on palkittu monilla muilla kirjallisuuspalkinnoilla.

Okrin teoksista on suomennettu vain Vaarallista rakkautta vuodelta 1996.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Flowers and Shadows, 1980 (romaani)
  • The Landscapes Within, 1981 (romaani)
  • Incidents at the Shrine, 1986 (romaani)
  • Stars of the New Curfew, 1988 (novellikokoelma)
  • The Famished Road, 1991 (romaani)
  • An African Elegy, 1992 (runoteos)
  • Songs of Enchantment, 1993 (romaani)
  • Astonishing the Gods, 1995 (romaani)
  • Birds of Heaven, 1995 (romaani)
  • Vaarallista rakkautta, Dangerous Love, 1996 (romaani, suom. Seppo Loponen)
  • A Way of Being Free, 1997 (esseekokoelma)
  • Infinite Riches, 1998 (romaani)
  • Mental Fight, 1999 (runoteos)
  • In Arcadia, 2002 (romaani)
  • Starbook, 2007 (romaani)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Royal Society of Literature: Current RSL Fellows (englanniksi) Viitattu 20.11.2013.
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.