Bassopasuuna
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Bassopasuuna on B♭ -sävellajiin viritetty vaskipuhallin.
Siinä on samanpituinen putki kuin tenoripasuunassa (2,7 metriä), mutta putken sisähalkaisija on isompi ja siinä suurempi kello. Bassopasuunassa käytetään suurempaa suukappaletta, joten se soveltuu paremmin matalien äänien soittamiseen. Putken sisähalkaisija on 13,8 mm ja kellon halkaisija on 22.8–26.7 cm.[1]
Nykyaikaisessa bassopasuunassa on yksi tai (useammin) kaksi venttiiliä, joita käytettynä soittimen äänenvoimakkuus alenee. Ensimmäinen venttiili laskee instrumentin sävellajin arvoon F. Toista venttiiliä on kahta tyyppiä – yksi tyyppi laskee sävellajin arvoon G♭, toinen, harvinaisempi tyyppi laskee sen arvoon G. 1800-luvun ja 1900-luvun alun bassopasuunat tehtiin toisinaan venttiilikiinnikkeellä E-nuotilla F-nuotin sijaan tai vaihtoehtoisella viritysliukukappaleella äänenvoimakkuuden laskemiseksi E♭:een. Bassopasuunassa, joissa on yksi venttiili, on usein viritysliuku, joka on tarpeeksi pitkä alentaakseen sävelkorkeutta ylimääräisellä puoliaskelilla, jolloin näppäin muuttuu E:ksi F:n sijaan.[2][3]
Nykyaikaisen bassopasuunan ääniala on täysin kromaattinen. Bassopasuuna, jossa on toinen venttiili G♭:ssa, pystyy soittamaan B♭0:sta (tai jopa A0:sta venttiililuistien ollessa suljettuna) F5:een asti – monet ammattilaiset pystyvät laajentamaan aluetta vieläkin korkeammalle, vaikka tällaiset vaatimukset saattavat olla rasittavia soittajalle ja/tai ovat epäluotettava. Vanhemmissa tai konservatiivisemmissa sävellyksissä vältetään usein äärimmäisiä äänialoja ja harvoin ulottuvat F4/G4:n yläpuolelle tai B♭1:n alapuolelle. Nykyaikaiset orkesteri- ja soolokappaleet sekä modernit jazz-sovitukset hyödyntävät usein bassopasuunan laajaa äänialaa.[4]
Normaalissa sinfoniaorkesterissa, joka esittää romantiikan tai myöhempien aikakausien teoksia, on yleensä yksi bassopasuuna. Tätä on nähtävissä myös sotilassoittokunnissa, puhallinorkestereissa ja jazzbändeissä; bassopasuunaa soittaa yleensä kolmas pasunisti sinfoniaorkesterin pasuunaosassa, kahta ensimmäistä osaa soittavat yleensä tenoripasuunat. Jazzissa bassopasuunan merkittävimmät käyttökohteet olivat pianisti Herbie Hancockin kahdessa äänityksessä, Speak Like a Child (1968) ja The Prisoner (1969), joissa soitinta käytettiin puhtaasti äänitystarkoituksiin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Brief Description - Vienna Symphonic Library www.vsl.co.at. Viitattu 6.2.2022.
- ↑ Sound Production - Vienna Symphonic Library www.vsl.co.at. Viitattu 6.2.2022.
- ↑ Playing Techniques - Vienna Symphonic Library www.vsl.co.at. Viitattu 6.2.2022.
- ↑ Range - Vienna Symphonic Library www.vsl.co.at. Viitattu 6.2.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bass Trombone – How is it different?(englanniksi)
- Bass Trombone vs Tenor Trombone – the Differences, the Similarities, and the in-Betweens(englanniksi)
- What Is a Bass Trombone?(englanniksi)
