Baltian bolidi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Baltian bolidi oli tulipallo, joka havaittiin Suomessa, Baltian alueilla sekä muun muassa Pietarin (tuolloin Leningrad), Pihkovan ja Novgorodin kaupungeissa 11. helmikuuta 1976. Sen aiheutti havaintojen perusteella ilmakehään klo 17:50 Etelä-Suomen yllä osunut meteoroidi joka alkoi hehkua noin 120 km:n korkeudella. Kappale jatkoi lentoaan edellä mainittujen paikkakuntien ohi aina Kalininin provinssiin saakka (tämä ja kaupungit silloisessa Neuvostoliitossa,joka sisälsi myös Baltian alueen valtiot) missä tehtiin viimeiset havainnot.

Kaikkiaan havaintoaikaa oli noin 100 sekuntia ja bolidista ehdittiin ottaa valokuvia. Ilmiö aiheutti virhehavaintoja. Tulipallossa nähtiin raketin tai aluksen kaltaisia piirteitä kuten suuttimia ja ikkunoita. Ilmiön oli myös kuvailtu lentäneen hyvin matalalla tai että siitä olisi pudonnut osia meren jäälle Helsingin edustalle. Kappale oli tuolloin noin 100 kilometrin etäisyydellä Helsingistä.

Viron Tarton observatorioon tuli satoja ilmoituksia ja niiden perusteella bolidin nopeudeksi saatiin 7–13 km sekunnissa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikki Oja: Tulipalloja taivaalla Ursa 1978 ISBN 951-9269-05-3