Avoin kirje
Wikipedia
Avoin kirje on kirje, joka on tarkoitettu laajan yleisön luettavaksi tai kirje, joka on kirjoitettu henkilökohtaiseksi kirjeeksi, mutta sitä kuitenkin levitetään tarkoituksella laajalle yleisölle.
Avoimet kirjeet on tavallisesti kirjoitettu tietylle henkilölle tai yhteisölle, mutta ne kuitenkin julkistetaan sanomalehtien tai muun median kautta. Erityisen yleisiä ovat kriittiset avoimet kirjeet poliittisille päätöksentekijöille. Tarkoituksena voi olla esimerkiksi kannan esittäminen, toimenpiteen vaatiminen, laajan julkisen keskustelun käynnistäminen tai päättäminen, sekä huumori.
Esimerkkejä avoimesta kirjeestä [muokkaa]
- William Bantingin Letter on Corpulence Addressed to the Public -kirjanen vuodelta 1863, jossa tehtiin vähähiilihydraattista ruokavaliota tunnetuksi
- Émile Zolan Dreyfusin tapauksen johdosta Ranskan tasavallan presidentti Félix Faurelle osoittama J'accuse, joka julkaistiin 13 tammikuuta 1898 L'Aurore-lehdessä
- Nightwish-yhtyeen lokakuussa 2005 median välityksellä julkaisema kirje, jossa ilmoitettiin solisti Tarja Turusen erottamisesta
Sivulta puuttuu