Augeias
Wikipedia
Augeias (muinaiskreikaksi Αυγείας, "loistava"), oli kreikkalaisessa mytologiassa Eliksen kuningas. Lähteestä riippuen hänen kerrottiin olevan Helioksen[1] ja Nausidamen[2] tai Eleioksen[3] poika. Isäksi mainitaan myös Poseidon tai Forbas.[1] Hän oli myös yksi argonauteista.[2] Augeiaalla oli pojat Agasthenes[4], Fyleus ja Eurytos[5]. Lisäksi hänellä oli tyttäret Epikaste[6] ja Agamede.[7]
[muokkaa] Herakleen viides urotyö: Augeiaan tallit
Tunnetuin kertomus Augeiasta on kuitenkin Herakleen viides urotyö, jossa Eurystheus antoi tälle tehtäväksi yksin puhdistaa Augeiaan tallit yhdessä päivässä. Kun neljä ensimmäistä tehtävää olivat Eurystheuksen ponnisteluista huolimatta ainoastaan tuottaneet kunniaa Herakleelle ihmisten silmissä, lannan luonti olisi varma tapa saada tämän arvostus laskemaan. Toisaalta, kun talleissa oleileva karja oli taivaallinen lahja Augeiaalle, ne olivat immuuneja taudeille ja tuli toimeen vähälläkin huolenpidolla, ja siksipä talleihin oli kertynyt lantaa vuosien saatossa suunnattomia määriä.[5]
Herakles ratkaisi ongelman muuttamalla Alfeios-joen kulkemaan tallien läpi, jolloin se vei saastan mennessään. Augeias oli luvannut Herakleelle palkkioksi kymmenyksen karjastaan, mutta ei ollutkaan pitänyt sanaansa. Herakles myöhemmin hyökkäsi hänen kimppuunsa kaksikin kertaa tästä hyvästä, ja toisella kerralla tappoi tämän ja nosti kuninkaaksi Fyleuksen, joka oli aiemmin todistanut isälleen Herakleen vaatimuksen oikeaksi ja joutunut karkotetuksi tämän mukana.[1][5]
Urotyön onnistumisesta seurannut ilo jäi kuitenkin lyhytkestoiseksi Eurystheuksen hylätessä tehtävän, koska Herakles oli tehnyt työn palkkaa vastaan.[1]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 2.5.5 (engl. käännös)
- ↑ 2,0 2,1 Hyginus, Fabulae xiv (engl. käännös)
- ↑ Pausanias, Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 5.1.9 (engl. käännös)
- ↑ Pausanias, Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 5.3.3 (engl. käännös)
- ↑ 5,0 5,1 5,2 Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto iv:33.1-4 (engl. käännös)
- ↑ Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 2.7.8 (engl. käännös)
- ↑ Hyginus, Fabulae clvii (engl. käännös)
| Herakleen urotyöt | |
|
Nemean leijona · Lernan hydra · Keryneian kauris · Erymanthoksen metsäkarju · Augeiaan tallit · Stymfaloksen linnut · Kreetan härkä · Diomedeen tammat · Hippolyteen vyö · Geryonin karja · Hesperidien omena · Kerberos |
|

