Augeias

Wikipedia
Ohjattu sivulta Augeiaan tallit
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Augeias (muinaiskreikaksi Αυγείας, "loistava"), oli kreikkalaisessa mytologiassa Eliksen kuningas. Lähteestä riippuen hänen kerrottiin olevan Helioksen[1] ja Nausidamen[2] tai Eleioksen[3] poika. Isäksi mainitaan myös Poseidon tai Forbas.[1] Hän oli myös yksi argonauteista.[2] Augeiaalla oli pojat Agasthenes[4], Fyleus ja Eurytos[5]. Lisäksi hänellä oli tyttäret Epikaste[6] ja Agamede.[7]

Herakleen viides urotyö: Augeiaan tallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuin kertomus Augeiasta on kuitenkin Herakleen viides urotyö. Eurystheus antoi Herakleelle tehtäväksi yksin puhdistaa Augeiaan tallit yhdessä päivässä. Kun neljä ensimmäistä tehtävää olivat Eurystheuksen ponnisteluista huolimatta ihmisten silmissä ainoastaan tuottaneet Herakleelle kunniaa, lannan luonti olisi varma tapa saada tämän arvostus laskemaan. Toisaalta, kun talleissa oleileva karja oli taivaallinen lahja Augeiaalle, ne olivat immuuneja taudeille ja tulivat toimeen vähälläkin huolenpidolla, siksi talleihin oli kertynyt lantaa vuosien saatossa suunnattomia määriä.[8]

Herakles ratkaisi ongelman muuttamalla Alfeios-joen kulkemaan tallien läpi, jolloin se vei lannat mennessään. Augeias oli luvannut Herakleelle palkkioksi kymmenyksen karjastaan, mutta ei pitänytkään sanaansa. Herakles kävi myöhemmin hänen kimppuunsa kaksikin kertaa tästä hyvästä. Toisella kerralla tappoi tämän ja nosti kuninkaaksi Fyleuksen, joka oli aiemmin todistanut isälleen Herakleen vaatimuksen oikeaksi ja joutunut karkotetuksi tämän mukana.[1][8]

Urotyön onnistumisesta seurannut ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi Eurystheuksen hylättyä tehtävän, koska Herakles oli tehnyt työn palkkaa vastaan.[1]

Augeiaan talleja vertauskuvana käytettäessä tarkoitetaan asiaa, joka on jätetty hoitamatta ja on siten ajan kuluessa saanut ympärilleen törkyä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 2.5.5 (engl. käännös).
  2. a b Hyginus: Fabulae xiv (engl. käännös).
  3. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 5.1.9 (engl. käännös).
  4. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 5.3.3 (engl. käännös).
  5. Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto iv:33.1-4 (engl. käännös).
  6. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 2.7.8 (engl. käännös).
  7. Hyginus: Fabulae clvii (engl. käännös).
  8. a b Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto iv:13.3 (engl. käännös).


Herakleen urotyöt

Nemean leijona · Lernan hydra · Keryneian kauris · Erymanthoksen metsäkarju · Augeiaan tallit · Stymfaloksen linnut · Kreetan härkä · Diomedeen tammat · Hippolyteen vyö · Geryonin karja · Hesperidien omena · Kerberos