Ari Wahlsten
Ari Wahlsten (s. 25. toukokuuta 1963) on suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Wahlsten aloitti uransa Helsingin Ylioppilasteatterissa, jossa hän näytteli noin kolmessakymmenessä eri näytelmässä, siirtyen pikkuhiljaa käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi.
Wahlsten on näytelllyt muun muassa televisiosarjoissa Nortia, Kylmäverisesti sinun, Piilokamera ja Lapinlahden Linnut!. Lisäksi hän on käsikirjoittanut lyhytelokuvat Syöksylasku ja Diileri sekä sketsejä Lapinlahden Linnut! ja Ugrilampaat-sarjoille. Wahlstenin tunnetuimpia teatteritöitä ovat hänen Q-teatterille yhteistyössä Juha Hurmeen kanssa kirjoittamansa ja ohjaamansa komedia Nelostie, joka voitti Vuoden näytelmä -palkinnon 2007, sekä vuonna 1991 ensi-iltansa saanut lyhytteatteriesitys Ari ja naiset, jota esitetään edelleen. Myös hänen vuonna 2002 käsikirjoittamansa ja ohjaamansa Mitä tapahtuikaan Jouko Turkalle? oli jo aiheensa puolesta paljon huomiota saanut esitys.
Wahlsten oli Lapinlahden Linnut -yhtyeen jäsen vuodesta 1994 vuoteen 2006 ja osallistui näyttelijänä ja laulajana noin tuhanteen showesitykseen ympäri Suomea. Lisäksi hän oli sanoittajana ja laulajana kuudella Lapinlahden Lintujen levyllä. Nykyään Wahlsten esiintyy Aboriginal Pig Band -ryhmässä.
Wahlsten on opettanut sketsiviihteen tekoa ympäri Suomea Sketsin syvin olemus -kurssillaan vuodesta 2005 lähtien. Lisäksi hän on vuoden piirtänyt Rakkaus-nimistä sarjakuvaa Kallio ja ympäristö -lehteen. Wahlstenin esikoisromaani Kosteiden mestojen balladi (Gummerus) ilmestyi tammikuussa 2012.