Andrew Niccol

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Andrew M. Niccol
Syntynyt 10. kesäkuuta 1964 (ikä 47)
Uuden-Seelannin lippu Paraparaumu, Uusi-Seelanti
Ammatti käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja
Siviilisääty naimisissa
Puoliso Rachel Roberts
Lapset Mia (s. 2000), Jack (s. 2003), Ava (s. 2008)

Andrew M. Niccol (s. 10. kesäkuuta 1964) on uusiseelantilainen käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut ja ohjannut muun muassa elokuvat Gattaca, Simone, In Time ja Lord of War. Hän myös käsikirjoitti ja oli osatuottajana elokuvassa Truman Show, joka sai käsikirjoituksestaan Oscar-ehdokkuuden ja voitti BAFTA-palkinnon. Monet Niccolin elokuvista kuten Gattaca, Simone ja Truman Show tarkastelevat yhteiskunnallisia tai poliittisia kysymyksiä fantasian ja tieteisfiktion kautta.

Niccol syntyi Paraparaumussa ja varttui Aucklandissa, jossa hän kävi Aucklandin koulua. Hän lähti Uudesta-Seelannista 21-vuotiaana ja alkoi ohjata televisiomainoksia Lontoossa. Simone-elokuvan tuotannon aikana hän tapasi malli Rachel Robertsin, jonka kanssa hänellä on kaksi lasta, Jack (s. 2003) ja Ava (s. 2008).

[muokkaa] Elokuvia

  • Gattaca (1997) (käsikirjoittaja / ohjaaja)
  • The Truman Show (1998) (käsikirjoittaja / tuottaja)
  • Simone (2002) (käsikirjoittaja / tuottaja / ohjaaja)
  • Terminal (2004) (tarina)
  • Lord of War (2005) (käsikirjoittaja / tuottaja / ohjaaja)
  • In Time (2011) (käsikirjoittaja / tuottaja / ohjaaja)
  • Host (2013) (käsikirjoittaja / ohjaaja)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä