Anders Antonsen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Anders Antonsen vuonna 2021.
Anders Antonsen vuonna 2021.
Maa:  Tanska
Miesten sulkapallo
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Basel 2019 Kaksinpeli
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kiova 2021 Kaksinpeli
Hopeaa Hopeaa Kolding 2017 Kaksinpeli

Anders Antonsen (27. huhtikuuta 1997 Aarhus) on tanskalainen sulkapalloilija.

Antonsen kilpaili miesten kilpailussa ensimmäisen kerran vuonna 2013, kun hän kilpaili Tanskan avoimessa haastajaturnauksessa.[1] Vuonna 2014 Antonsen voitti alle 17-vuotiaiden kaksinpelin EM-kultaa.[2] Vuonna 2015 Antonsen voitti alle 21-vuotiaiden EM-kultaa kaksinpelissä. Samoin hän voitti vuonna 2015 Alankomaiden, Belgian ja Irlannin avoimen turnauksen ja oli toinen Puolan kansainvälisessä turnauksessa.[3] Antonsen aloitti vuoden 2016 voittamalla Ruotsin Masters-turnauksen. Lisäksi hän voitti Itävallan, Espanjan ja Skotlannin avoimen turnauksen.[4] Vuonna 2017 Antonsen oli toinen EM-kilpailujen kaksinpelissä hävittyään loppuottelun englantilaiselle Rajiv Ousephille. Hän ei saavuttanut vuonna 2017 turnausvoittoja.[5] Vuonna 2018 Antonsenin paras turnaussijoitus oli välieriin pääsy Tanskan avoimessa turnauksessa.[6] Vuonna 2019 Antonsen voitti Indonesian Masters-turnauksen, mutta hävisi Barcelonan Masters-turnauksen loppuottelun. Euroopan kisoissa 2019 Antonsen voitti miesten kaksinpelin. Hän saavutti uransa ensimmäisen MM-mitalin, kun oli toinen Baselin MM-kilpailujen kaksinpelissä. Hän hävisi loppuottelun Kento Momotalle.[7] Antonsen eteni vuoden 2020 Indonesian Masters-turnauksen loppuotteluun. Ainoan turnausvoittonsa hän saavutti vuonna 2020 Tanskan avoimessa turnauksessa.[8] Antonsen voitti Euroopan-mestaruuden vuonna 2021.[9]

Kesäkuussa 2021 Antonsen oli BWF:n miesten kaksinpelin rankingin kolmas, joka on myös hänen uransa paras sijoitus.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tournament Results - 2013 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  2. Tournament Results - 2014 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  3. Tournament Results - 2015 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  4. Tournament Results - 2016 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  5. Tournament Results - 2017 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  6. Tournament Results - 2018 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  7. Tournament Results - 2019 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  8. Tournament Results - 2020 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  9. Tournament Results - 2021 BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
  10. Anders Antonsen - Ranking history BWF. Viitattu 11.6.2021. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.