Alligaattori (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alligaattori
Alligator
Alligator-movie-poster.jpg
Ohjaaja Lewis Teague
Käsikirjoittaja John Sayles
Frank Ray Perilli
Tuottaja Brandon Chase
Pääosat Robert Forster
Robin Riker
Michael V. Gazzo
Dean Jagger
Sydney Lassick
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Ensi-ilta 1980
Kesto 89 min
Alkuperäiskieli englanti
Seuraaja Alligaattori 2 - mutantti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Alligaattori on vuonna 1980 tehty kauhuelokuva. Elokuva pohjautuu löyhästi amerikkalaiseen kaupunkitarinaan, jonka mukaan Yhdysvaltojen viemäriverkoissa olisi albiino alligaattori. Elokuvan on ohjannut Lewis Teague.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kendallin perheen ollessa lomamatkalla Floridassa perheen tyttö Marisa anelee vanhemmiltaan pientä alligaattorin poikasta, jonka lopulta saakin. Mutta pian isä kyllästyy poikaseen ja huuhtoo sen WC:stä. Kaksitoista vuotta myöhemmin viemäreistä löytyy raadeltuja ihmisruumita ja kaupungissa liikkuu huhu, jonka mukaan liikkeellä olisi sarjamurhaaja. Rikosetsivä Madison kuitenkin asiaa tutkiessaan tulee toisiin ajatuksiin ja uskoo, että viemäreissä asustelee alligaattori. Ainoa joka uskoo Madisonia on nuori tunnettu matelijatutkija Marisa. Pieni alligaattorin poikanen on saanut kaikki nämä vuodet ravintoa koiranraadoista, joihin kokeiltiin kasvuhormoneja. Vuosien saatossa tuo otus on kasvanut yli 11-metriseksi ja painaa 600 kg. Lopulta alligaattori kyllästyy koiriin ja päättää nousta viemäristä hankkimaan ravintonsa ihmisistä.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.