Alexander Calder

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alexander Calder

Alexander Calder, käytti myös nimeä Sandy Calder (22. heinäkuuta 1898 Lawnton, Pennsylvania11. marraskuuta 1976 New York), oli yhdysvaltalainen kuvanveistäjä. Hänet tunnetaan mobilen eli liikkuvan veistoksen keksijänä. Paitsi mobileja, Calder teki myös muita veistoksia sekä maalauksia, litografioita, seinävaatteita ja muita taidetekstiilejä.

Calderin molemmat vanhemmat olivat taiteilijoita. He kannustivat lapsiaan luovuuteen, mutta kehottivat välttämään taidetta ammattina, koska se on raskas ja taloudellisesti epävarma. Niinpä Calder opiskeli koneinsinööriksi, valmistui 1919 ja teki erilaisia insinöörin töitä, mutta ei viihtynyt niissä. Vuonna 1922 hän pestautui laivalle töihin. Herätessään eräänä aamun auringonnousun aikaan hän koki syvän taiteellisen elämyksen ja päätti ryhtyä taiteilijaksi.

Hän opiskeli taidetta New Yorkissa, jossa kiinnostui sirkuksesta, ja muutti valmistuttuaan Pariisiin jatkamaan opintojaan. Pariisissa hän tutustui eurooppalaisiin avantgarde-taiteilijoihin, joita olivat Joan Miró, Piet Mondrian, Jean Arp ja Marcel Duchamp.

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alexander Calder.

[muokkaa] Teoksia

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä